Aasia ADB

Manilassa pääkonttoria pitävä Aasian kehityspankki (ADB) ennustaa Aasian talouskehitystä tutkivassa katsauksessaan hurjia kasvun vuosia koko maanosalle. Itä-Aasian kasvuksi se ennustaa 6,9 prosenttia täksi vuodeksi ja lähes samaa ensi vuodeksi. Kaakkois-Aasian pankki ennustaa kasvavan 5,5 prosentin ja Etelä-Aasian noin seitsemän prosentin vauhdilla.

Asian talouskehitystä ohjaa nyt kaksi trendiä. Kiinasta on tullut Aasian maiden suurin markkina-alue ja toisaalta Aasian maiden omien kuluttajien ostovoima on kasvanut merkittäväksi. Erityisesti se näkyy Kiinan lisäksi Indonesiassa, Malesiassa, Filippiineillä ja Thaimaassa. Intia on nousemassa tähän samaan sarjaan.

Kovimpia kasvulukuja ADB ennustaa Kiinalle. Ennusteen mukaan Kiina kasvu on tänä vuonna 8,2 prosenttia ja ensi vuonna 8,3 prosenttia. Toinen vahva kasvaja on Vietnam 7,5:n ja 7,6 prosentin kasvullaan. Tosin Thaimaa ei jää siitä paljon jälkeen 7,2 ja 6,2 prosentin nousullaan. Eteläisen Aasian veturi Intia osoittaa niin ikään kovaa kehitystä, sillä sen kasvuprosenttien ennusteet ovat tänä vuonna 7,4 ja ensi vuonna 7,6 prosenttia.

Aasian sisäinen kauppa ja kulutuskysyntä luovat nyt mahdollisuuden siihen, että maat voisivat ratkoa pankki- ja rahapolitiikkaan liittyviä ongelmia. Pankki varoittaa, ettei näitä rakenteellisia ongelmia saisi nyt peittää talouskasvun alle.

Kehityspankki on lisännyt luetteloonsa uuden riskin, joka on hyvän talouskehityksen peilin toisella puolella. Pankki varoittaa maanosan sisäisen kaupan vaaroista, vaikka myöntääkin, että se on toisaalta maanosan voimavara.

Pankki korostaa myös, että Kiinan kova kasvu voi johtaa inflaatioon sekä raaka-aineiden ja kuljetusten kovaan kasvuun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    5. 5

      Viipuri takaisin pikkurahalla

    6. 6

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    7. 7

      Tulosyllättäjä UPM pomppasi pörssissä

    8. 8

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    9. 9

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    10. 10

      Varoufakis "kuohittiin" – neuvotteluihin uusi mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    10. 10

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää