Virolaistalo rantautui Suomeen

Julkaistu:

Suomalaisvalmistaja ei pelkää virolaisten maihinnousua

Virolainen rakennusyhtiö Loodesystem rakentaa parhaillaan ensimmäistä talopakettiaan Suomeen Vantaan Ilolaan.

Vuodesta 2000 toiminut virolaisyhtiö on toimittanut Viroon runsaat 300 talopakettia. Ruotsiin taloja on noussut viisi, ja kuudes on tulossa. Siperiaan on neuvottelun alla pienkerrostalohanke yhteistyössä suomalaissuunnittelijan kanssa.

– Lähinaapurit ovat aina paras markkina-alue, koska olosuhteet ovat niin samanlaiset, toimitusjohtaja ja yrityksen omistaja Raul Loomets kertoo.

Talopakettien keskeinen rakennusosa on teräsranka, joka tulee Rannilan Pärnun tehtaalta. Julkisivu voidaan pinnoittaa kaikilla eri materiaaleilla puusta tiileen.

– Koko talotehtaan perustamisen idea oli teräksen käyttö, koska olemme huomanneet, että sillä on tulevaisuutta. Teräsrankarakenne on puurunkoiseen verrattuna pitkäikäinen, palamaton, kestää kosteutta, tuulettuu ympäri talon, se on kevyt, tarkka rakentaa, eikä jätettä synny, Loomets kehuu suomalaistuotetta.

Mekaanikkoinsinööriksi yliopistossa kouluttautuneen Raul Loometsin yrittäjyys alkoi oman talon rakentamisesta venäläisvallan päätyttyä. Isommalle tontille hän rakensi kymmenen taloa: Yhdeksässä kuukaudessa talot oli rakennettu ja myyty.

– Minulle tuli halu näyttää, mitä ihminen voi tehdä elinikänänsä, Loomets muistelee alkua.

Voitollisesti toimiva yritys tekee tänä vuonna noin kahden miljoonan euron liikevaihdon.

Työntekijöitä yrityksessä on yhteensä 24, joista 7 Tallinnan tehtaalla. Talopakettitehtaalla on tuotannollista tilaa 1 500 neliötä, josta vasta kolmannes on käytössä.

– Ajatuksena on laajentaa koko teollisuuspuolta, hankkia lisää koneita ja tuoda tehtaalle robotteja. Talopakettien pystytys on tarkoitus tehdä entistä enemmän paikallisella työvoimalla, Loomets kertoo.

Talomalleja on nelisenkymmentä, ja niitä tulee koko ajan lisää asiakkaiden toiveiden mukaan.

Hinnaltaan virolainen talopaketti on nykyisellään noin viidenneksen suomalaista edullisempi. Talopaketin hinta vaihtelee asennettuna 15 000 eurosta 48 000 euroon.

– Jos tarvetta on ja asiakkaita löytyy, varmasti tulemme Suomeen tekemään lisää taloja. Keskitalojen kanssa on sovittu, että talo toimii näyttötalona, Loomets kertoo.

Virolaiset talotehtaat ovat vielä toistaiseksi marginaalinen ilmiö Suomen markkinoilla. Loodesystemsin lisäksi talotoimituksia Suomeen on tehnyt muun muassa tarttolainen Kodumaja. Pientaloteollisuudessa ei pelätäkään virolaisten invaasiota.

– Suomen markkinoille tuleminen ei ole helppoa, kun itse talopaketin osuus kokonaishinnasta on 30 prosenttia. Loppu on muuta, kuten suunnittelua, myyntiä ja lupa-asioita. Virolaisyritysten kilpailukyky ei herätä laajasti pelkoa pientalovalmistajissa. Virossa samat rakennusmateriaalit ovat vielä vähän halvempia, mutta hinnat tasoittuvat EU:n myötä, Finndomon toimitusjohtaja Reijo Svanborg kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    7. 7

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    8. 8

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    9. 9

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    10. 10

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    9. 9

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    10. 10

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää