Avustustöihin YK:n ja järjestöjen kautta

Julkaistu:

Kehitysyhteistyöhön liittyviä töitä tarjoavat kansalaisjärjestöjen ohella muun muassa YK-järjestöt sekä Maailmanpankki ja muut kehitysrahoituslaitokset.

Myös monet konsulttiyritykset tarvitsevat eri alojen asiantuntijoita suunnittelemaan, hallinnoimaan ja arvioimaan kehitysapuhankkeita.

Kansainvälisissä järjestöissä avautuvia pestejä voi hakea joko suoraan tai ulkoministeriön kansainvälisen rekrytointiyksikön kautta.

Palkat ja etuudet vaihtelevat suuresti työnantajan ja työtehtävien mukaan. Nyrkkisääntö on, että YK-järjestöissä ansiot ja etuudet ovat kansalaisjärjestöjä paremmat. YK-tehtäviin vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa ja muutaman vuoden työkokemusta.

Kielitaitovaatimukset vaihtelevat järjestöittäin, esimerkiksi YK:ssa pitää yleensä hallita kahta virallista YK-kieltä (arabia, englanti, espanja, kiina, ranska, venäjä).

Suomen Punainen Risti valitsee ehdokkaat kansainvälisiin tehtäviinsä henkilöreservistä, johon pääsee käymällä viikon peruskurssin Suomessa.

SPR:n delegaattien pestit kestävät kahdesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Järjestö etsii erityisesti katastrofityön ja jälleenrakennuksen ammattilaisia, projektien vetämisen ja taloushallinnon asiantuntijoita sekä terveys-, koulutus- ja tiedotusalan ammattilaisia.

Delegaatti saa noin 2 500 euron kuukausipalkan, päivärahat ja SPR:n kustantaman asunnon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    7. 7

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    8. 8

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    9. 9

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    9. 9

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    10. 10

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää