Ruotsalaissankari ei myy Suomessa

Julkaistu:

Jan Guilloun dekkarisarja agentti Carl Hamiltonista sekä hänen historialliset teoksensa ristiritari ja temppeliherra Arn Magnussonista ovat myyneet yhteensä lähes seitsemän miljoonaa kappaletta eri maissa. Suomessa teosten menestys on kuitenkin ollut vaatimatonta.

Tämän Guillou yleensä panee vanhojen Ruotsi-Suomi-vastakkainasettelujen tiliin.

Ruotsalainen dekkarikuningatar Liza Marklund on kuitenkin voittanut suomalaislukijat puolelleen kirjoillaan toimittaja Annika Bengtzonista.

– Mutta Liza on nainen. Minä olen ruotsalainen mies, huomauttaa Guillou.

Hänen mukaansa suomalaismiehet eivät halua lukea ruotsalaisen agenttisankarin seikkailuista. Guilloun suomalaiset kustantajat ovatkin olleet turhautuneita kirjailijan aihevalintojen suhteen.

– Ensin Hamilton, sitten ristiretket, hän sanoo nauraen.

Guilloun ystävä Henning Mankell pääsee kuitenkin usein suomalaisten myyntitilastojen kärkeen kirjoillaan ystadilaispoliisi Kurt Wallanderista. Lieneekö syynä, että Wallander painii ongelmallisten ihmissuhteiden kanssa, kärsii uniongelmista, on lievästi ylipainoinen ja perso alkoholille – siis helpompi samaistumiskohde kuin treenattu kovis Carl Hamilton.

Guilloulla on kuitenkin lämpimiä muistoja Suomesta. Hän joutui eroon biologisesta isästään vanhempiensa avioeron takia jo 50-luvulla, ja löysi tämän uudelleen vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin – Helsingistä. Hän oli reportaasimatkalla Suomessa, kun suomalainen toimittajakollega mainitsi tuntevansa vanhan urheilutoimittajan nimeltä Charles Guillou.

Guillou ymmärsi kyseessä olevan hänen isänsä, ja sopi tämän kanssa treffit helsinkiläisessä hotellissa.

– Tunnistin hänen selkänsä 30 metrin etäisyydeltä, Guillou muistaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    9. 9

      Lontoon Uber-kuskit huolissaan perheistään – "He ovat pahoin velkaantuneita"

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää