Aasian jättiläinen Kiina on uusi talousveturi

Moni sijoittaja ajattelee kehittyvien markkinoiden olevan yhä sijoitusmarkkinoiden reuna-aluetta. Näin ei kuitenkaan ole. Kehittyvät markkinat ovat väkimäärältään maailman suurimpia maita ja ne ovat suuria myös monella taloudellisella mittarilla.

Maailmanlaajuisen työnjaon syventyessä entistä useammalla maalla on mahdollisuus kuroa elintasoeroja pienemmäksi. Kehitykseen liittyy väistämättä monia vaikeasti analysoitavia riskejä, mutta sijoittajalle se tarjoaa myös mahdollisuuksia.

Kehittyvien markkinoiden tärkein valtio, Kiina, on myös hyvä esimerkki tilastojen vaikeudesta. Bruttokansantuotetta verrataan usein dollarimääräisenä, jolloin Kiinan tuotanto on alle 15 prosenttia Yhdysvaltojen tuotannosta. Tämä vie kuitenkin harhaan, sillä Kiinassa kustannustaso on selvästi Yhdysvaltoja alhaisempi.

Dollarimääräisellä mittarilla esimerkiksi yksi amerikkalaisessa ravintolassa tarjottu wok-ateria vastaa noin neljää Kiinassa tarjottua ateriaa.

Ostovoimakorjatuin luvuin Kiinan tuotanto on jo noin 60 prosenttia Yhdysvaltojen tuotannosta ja 13 prosenttia koko maailman tuotannosta. Ostovoimakorjatuissa luvuissa ravintola-aterian arvo on suunnilleen samanarvoinen, tilataan se missä maassa tahansa.

Aasian muut kehittyvät taloudet vastaavat yhteensä taloudellisesti suunnilleen Kiinaa, mutta Kiina on alueen veturi. Tärkeää on myös, että kehittyvän Aasian kova talouskasvu auttaa myös Japania takaisin kasvu-uralle.

Kova kasvu on sijoittajalle ja maailmantaloudellekin kehittyvien markkinoiden tärkeimpiä piirteitä.

Arvostetun kanadalaisen taloustutkimusyhtiön BCA Researchin tuoreen raportin mukaan Kiinan kansantalous on tuottanut 15 viime vuoden aikana 28 prosenttia maailmantalouden kasvusta. Kasvuveturina pidetyn Yhdysvaltojen osuus kasvusta on vain 19 prosenttia.

Raportin mukaan Kiinan kansantalouden koko voi saavuttaa Yhdysvaltojen talouden koon 10–15 vuodessa. Tämäkään ei kuitenkaan vielä lopeta kasvumahdollisuuksia, sillä tällöinkin tuotanto henkilöä kohti jää yhä kauaksi teollisuusmaiden vastaavasta tasosta.

Kiinailmiöllä tarkoitetaan usein Kiinan hintakilpailukykyä ja vientivoimaa, minkä pelätään syövän työpaikkoja vanhoista teollisuusmaista. Kolikon toinen puoli on kuitenkin, että Kiina on myös suuri ulkomaankaupan tuoja.

Vaikka Kiinan kaupan ylijäämä Yhdysvaltojen kanssa koetaan maailmantaloudelliseksi riskiksi, Kiinan kauppa muun maailman kanssa on alijäämäistä. Kiina tuo tavaroita useimmista maista enemmän kuin vie niihin. Lisäksi viime aikoina tuonti on kasvanut vientiä enemmän. Kiina on jo maailman toiseksi suurin öljyn ostaja ja maailman suurin kuparin ja sinkin käyttäjä.

Kiinaan on vaikea sijoittaa suoraan, arvioi BCA Research. Shanghain ja Shenzenin pörssien ulkomaalaisille vapaiden osakkeiden vaihto on varsin vähäistä ja sijoittajalle riskipitoista. Kiinalaisyrityksiä noteerataan myös Hongkongissa ja Yhdysvalloissa, mutta asiantuntijoiden mukaan useimmille sijoittajille paras tapa sijoittaa kiinalaisiin yrityksiin on käyttää sijoitusrahastoja.

Kiinan pitkän aikavälin kasvunäkymät näyttävät hyviltä, mutta lyhyellä aikavälillä pelätään talouden ylikuumenemista, pankkijärjestelmän haavoittuvuutta sekä riippuvuutta öljystä. Kiina tarvitsee jatkuvaa kasvua, jotta se voivi työllistää samalla, kun tuottavuuden kasvu vähentää työpaikkoja.

Hurja kasvuvauhti pitäisi saada pehmeän laskun kautta tasapainoisemmalle uralle. Alkuvuonna vuotuinen kasvuvauhti on ollut lähes 10 prosentin tasoa.

Asiantuntijat ovat olleet viime viikkoina hyvin luottavaisia pehmeän laskun onnistumisesta ja kasvun rauhoittumisesta 7-8 prosentin tasolle. Keskuspankki on jarruttanut pankkien luotonantoa varantovelvoitteita kiristämällä. Luottojen kasvua ja investointeja on hidastettu myös muin hallinnollisin toimin.

Kasvun tasapainoisuus on tärkeää kansantaloudessa, joka ei voi nojata varakkaiden kuluttajien varaan. Ylikuumenemista seuraavat tasapaino-ongelmat ovat tuttuja esimerkiksi viime vuosikymmenen Kaakkois-Aasian ja Latinalaisen Amerikan monista valuuttakriiseistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    3. 3

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    4. 4

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    5. 5

      Alko: Suomalaiset siirtyneet laadukkaampiin juomiin

    6. 6

      Mallia Ruotsista – Finanssivalvonta harkitsee laina-aikojen rajoittamista

    7. 7

      Yksi kuva kertoo, miten asuminen kallistuu – näillä eläkeläisillä jo 44 % tuloista

    8. 8

      Finnair valittiin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi Kiinassa

    9. 9

      Sairaanhoitajat skeptisiä: harva uskoo sote-uudistuksen onnistuvan

    10. 10

      Ensimmäinen suomalainen peliyhtiö pörssissä takoi hurjat luvut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    3. 3

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    4. 4

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    5. 5

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    6. 6

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    7. 7

      Professori vertaa Sipilän hallitusta Trumpiin: ”Tulee sutta ja sekundaa, haukkua ja parkua”

    8. 8

      Onnibus irtisanoo 60 työntekijää

    9. 9

      Yksi kuva kertoo, miten asuminen kallistuu – näillä eläkeläisillä jo 44 % tuloista

    10. 10

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    4. 4

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    5. 5

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    6. 6

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    7. 7

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Sote-uudistus: Jopa 60 000 suomalaista voi saada tuhansia euroja kuukaudessa omaan käyttöön

    10. 10

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    11. Näytä lisää