Ajan tuhlausta

Julkaistu:

En ole enää yhtä tuottelias kuin aikaisemmin. Olen ikääntyessäni ehkä vähän laiskistunut, mutta se ei ole pääasiallinen syy tuottavuuteni laskuun. Syytän tehottomuudestani nykyistä kotikaupunkiani, jossa paikasta toiseen liikkuminen vie tolkuttoman kauan.

Käydessäni lehdistötapaamisissa Lontoon keskustassa joudun varaamaan matkaan reilun tunnin. Ihanteellisissa olosuhteissa matka keskustaan kestää puoli tuntia. Normaaliolosuhteissa tunnin. Jos metroliikenne takkuaa pahasti, puolitoista tuntia ei tahdo riittää.

Usein olen kuitenkin paikalla etuajassa. Jotten poikkeaisi joukosta liikaa (paikalliset toimittajat ovat aina myöhässä ja syyttävät siitä ruuhkaa), päädyn juomaan ylihintaista kahvia lähimpään Starbucksiin.

Joskus menen pällistelemään yrityksen tai pankin muhkean aulaan ja toivon, ettei virkaintoinen vahtimestari saa päähänsä saattaa minua tyhjään pressihuoneeseen.

Varsinaiset lehdistötilaisuudet alkavat yleensä puolisen tuntia myöhässä, koska tilaisuuden tähti, kansainvälinen yritysjohtaja on juuttunut liikenneruuhkaan matkalla lentokentältä.

Tilaisuus loppuu yleensä iltapäivällä, jolloin miljoonat ihmiset alkavat jo siirtyä poispäin keskustasta. Jos ei osaa liikkua liukkaasti ihmismassojen keskellä, paluumatkaan tuhraantuu helpostikin pari tuntia. Päivä alkaa kääntyä jo ehtoon puolelle, kun pääsen takaisin työpöydän ääreen.

Päiväkeikalle tulee yleensä pituutta viidestä kuuteen tuntia, kun Suomessa vastaavanlainen keikka olisi kestänyt enintään kaksi.

Ihmekös se, että britit painavat pisintä työpäivää Euroopassa. Teollisuusmaiden järjestön OECD:n mukaan keskivertobritti työskentelee 1 673 tuntia vuodessa, Saksassa vastaava luku on 1 446 ja Ranskassa 1453.

Siitä huolimatta Britanniassa työn tuottavuus laahaa muiden suurten EU-maiden perässä. Se on herkkä paikka Britannian hallitukselle, joka muuten ylpeilee unionin nopeimmalla talouskasvulla ja ennätysalhaisella työttömyydellä.

Ei ihme, että Britannia on ollut haluton sitoutumaan EU:n työaikadirektiiveihin.

Komission uusin ehdotus, 65 tunnin viikoittaista työaikakatosta sai täällä kuluneella viikolla kylmän vastaanoton. Erityisesti brittejä hiertää, että yli 48 tunnin työviikosta olisi sovittava ensisijaisesti työmarkkinaosapuolten kesken ja vain poikkeustapauksissa suoraan työnantajan ja työntekijän välillä.

Täällä työnantajat ja työntekijät ovat keskenään sopineet poikkeuksellisen pitkistä työviikoista. Näin ei siis voisi vastedes enää tehdä yhtä helposti.

Väitän, että Britannian hallitus mieluummin neuvottelee helpotuksia työaikadirektiiviin kuin etsii ratkaisua brittiläisen työn tehottomuuteen.

Vain suurella maalla on varaa pitää ihmisiä useita tunteja päivässä liikenneruuhkissa sen sijaan, että he olisivat ajoissa töissä tai kotona keräämässä voimia seuraavaan työpäivään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    10. 10

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    5. 5

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää