”Tehottomuutta pesiytyy vähän joka puolelle”

Julkaistu:

Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtajan Martti Eurolan mielestä S-ryhmän on aika järjestäytyä isommiksi kokonaisuuksiksi.

– Tehottomuutta pesiytyy vähän joka puolelle, kun organisaatio on liian heterogeeninen, Eurola sanoo.

Hänen mielestään ketjuajattelu ei toteudu tarpeeksi hyvin alueosuuskaupoissa. Hänen mielestään niiden pitää keskittyä sellaiseen toimintaan, jossa niillä on riittävästi osaamista ja massaa. Jos sitä ei löydy tarpeeksi alueellisesti, sitä on haettava naapureiden kanssa.

– S-ryhmän puitteissa on ollut vähän vanha ajattelutapa. Ei ole muistettu, että meillä on monia toimialoja. Esimerkiksi autokauppa noudattaa alueellisesti aivan erilaisia pelisääntöjä kuin marketkauppa, Eurola toteaa.

Hän luonnehtii alueosuuskauppoja kohtuullisen kannattaviksi. Niiden tehokkuus ja tulokset kuitenkin poikkeavat paljon toisistaan. Hän olettaa, että aiheuttamisperiaatteet eivät välttämättä toteudu ryhmän sisäisissä veloituksissa. Kustannusten jaon ja yhteisten asioiden hoitamisen pitäisi edistää tehokkuutta, mutta Eurolan mukaan niin ei kuitenkaan aina käy.

Eurolan mukaan KPO on riittävän suuri – toistaiseksi.

– Koko ajan on kustannus- ja tehokkuuspaineita. Kasvua pitää olla. Muuten tulokset rupeavat huononemaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      EKP:n huoli valuutan vahvistumisesta halventaa euroa

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      EKP pelkää euron vahvistumista

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää