Puolijohdeteollisuuden vauhtihiipuu pc-kaupan hidastuttua

Julkaistu:

Matkapuhelimissa käytettävien sirujen kysyntä jatkuu sen sijaan vahvana

Ennätystahtia takoneen puolijohdeteollisuuden vauhti on alkanut hiipua syksyllä, kun yritykset ovat tulleet uudelleen varovaisiksi it-investoinneissaan. Viimeksi eilen myynnin hidastumisesta varoittivat puolijohteita valmistavat Philips ja Applied Micro Circuits.

Jo aiemmin lähes kaikki suurimmat puolijohdevalmistajat kuten Intel, Texas Instruments, National Semiconductor ja RF Micro Devices ovat alentaneet myyntiennusteitaan kolmannen vuosineljänneksen osalta.

Puolijohdeteollisuuden vauhti on hiipunut ennen kaikkea pc-kaupan ja yritysverkkojen kysynnän hidastumisen vuoksi. Se ei ole yhtiöiden mukaan merkki matkapuhelinkaupan vaikeuksista, vaikka useimmat yhtiöistä valmistavat siruja muun muassa Nokiankin matkapuhelimiin.

Esimerkiksi Texas Instrumentsille Nokia on suurin yksittäinen asiakas, joka viime vuonna toi 14 prosenttia sen myynnistä. RF Micro Devicesille Nokia tuo puolestaan reilun kolmanneksen myynnistä. Myös Philips valmistaa siruja Nokialle.

Noin kolmannes kaikista puolijohteista menee kuitenkin pc-koneisiin. Matkapuhelinalan osuus sirumyynnistä on vajaa viidennes.

Puolijohdeteollisuus kärsii nyt siitä, että Yhdysvaltain talouskasvun hidastuminen kesällä on saanut yritykset muuttamaan it-investointisuunnitelmiaan varovaisemmiksi. Myös yleensä koulujen alkamiseen liittyvä vilkas pc-kauppa on tänä vuonna ollut odotuksia heikompaa.

Matkapuhelinsirujen kysyntä sen sijaan jatkuu yhtiöiden mukaan edelleen vahvana. Ainoastaan aasialaisten paikallisten halpapuhelinvalmistajien sirutarve on vähentynyt, kun Nokia, Motorola ja Samsung ovat syöneet niiltä markkinaosuutta.

Myös kulutuselektroniikassa käytettävien puolijohteiden kysyntä kasvaa jatkuvasti, kun muun muassa digitelevisioiden kauppa käy maailmalla vahvana.

Myynti on kasvanutennätystahtia

Myynnin kasvuvauhdin viimeaikaisesta hiipumisesta huolimatta puolijohteiden myynti kasvaa tänä vuonna edelleen vauhdikkaasti ja nousee ennätykselliseen 214 miljardiin dollariin. Puolijohdeteollisuuden liitto SIA ennakoi koko vuodelle 28 prosentin myynnin kasvua. Loppuvuoden kasvuvauhti jää kuitenkin selvästi alkuvuotta heikommaksi.

Ensi vuosi voi kuitenkin olla jo selvästi heikompi, ennakoi Opstockin analyytikko Hannu Rauhala. Hän muistuttaa puolijohdeteollisuuden kulkevan neljän vuoden sykleissä, joissa kahden ensimmäisen vuoden ajan kasvu kiihtyy, mutta kolmantena vuonna kasvu tyssää vauhdittuen taas neljäntenä vuonna. Nyt eletään toista kasvuvuotta. Rauhalan mukaan osa alan ennusteista ennakoikin ensi vuodelle lähes nollakasvua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    2. 2

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    3. 3

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    6. 6

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    5. 5

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    6. 6

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    7. 7

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    8. 8

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää