Budjettivajeen kasvujatkuu Yhdysvalloissa

Julkaistu:

Verojenalennuksistasopu, rahoitustäysin auki

Yhdysvaltojen kongressiedustajat ovat päässeet sopuun presidentti George W. Bushin aiemmin läpi ajamien tilapäisten verokevennysten jatkamisesta.

Kevennysten jatkaminen on huomattava poliittinen voitto Bushille, jonka keskeisiä vaaliteemoja verokevennykset ovat olleet.

Demokraattien edustajat kongressin molempien kamarien, senaatin ja edustajainhuoneen, yhteistyöelimessä lakkasivat etsimästä keinoja rahoittaa verokevennysten jatkaminen liittovaltion alijäämää kasvattamatta, ja hyväksyivät maata hallitsevien republikaanien ehdotukset.

Demokraatit hyväksyivät yrityksille ja pääosin suurituloisille suunnatut veromuutokset osana pakettia, joka sisälsi myös pienituloisimmille suunnattuja tulosiirtoja. Demokraatit halusivat välttää leimautumasta korkean verotuksen kannattajiksi, ja heidän presidenttiehdokkaansa John Kerry kannattaakin verokevennysten jatkamista.

Kerry kuitenkin rahoittaisi pienituloisimmille suunnattuja tulonsiirtoja peruuttamalla suurituloisimmalle kahdelle prosentille suunnattuja verokevennyksiä. Kongressin demokraatit kuitenkin luopuivat vaatimuksistaan rahoittaa verokevennykset poistamalla eräitä yritysverotuksen porsaanreikiä.

– Veroalennuksiin suostuminen oli meiltä poliittinen valinta, arvioi edustajainhuoneen valtiovarainvaliokunnan johtava demokraattijäsen Charles Rangel New York Timesille.

– Meillä on paljon ehdokkaita presidentinvaalien yhteydessä pidettävissä kongressin ja edustajainhuoneen vaaleissa, ja verokevennysten vastustaminen olisi vaikeuttanut ehdokkaidemme asemaa selvästi.

Liittovaltionvelka paisuu

Verokevennysten jatkaminen kasvattaa liittovaltion velkaa entisestään. Liittovaltion budjettivajeen arvioidaan kiipeävän tämän kuun lopussa päättyvällä tilikaudella ennätykselliseen 420 miljardiin dollariin.

Kongressin poliittisesti riippumaton budjettitoimisto on arvioinut liittovaltion kokonaisvelan kasvavan 2 300 miljardia dollaria seuraavien 10 vuoden aikana, ja verokevennysten jatkamisen tuovan 1 900 miljardia lisävelkaa.

Samaan aikaan kongressin republikaanienemmistö valmistelee perustuslakiin lisäystä, joka pakottaisi tasapainottamaan budjetin vuoteen 2010 mennessä mikäli maa ei ole sotatilassa.

Presidentti Bush on luvannut talouskasvun puolittavan vajeen vuoteen 2009 mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Total ostaa Maerskin öljy- ja kaasuliiketoiminnan 7,5 miljardilla dollarilla

    10. 10

      Selvitys: Kiinan ja USA:n välinen kauppasota vahingoittaisi enemmän Kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Seppälää haetaan konkurssiin

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    8. 8

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    9. 9

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    10. 10

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää