Puhuva Mersu kiireiselle

Julkaistu:

Kun sedan maksaa 98 000 euroa ja lisävarusteet muutaman kymppitonnin päälle, on turha perustella auton hankintaa järkisyillä. Oikeasti kukaan ei voi väittää tarvitsevansa 6,3 sekunnin satasen kiihtyvyyttä mihinkään.

Viiden litran V8-moottorilla varustetun 500-sarjan Mercedeksen tapauksessa nelivedolla ei ole mitään tekemistä maaston kanssa. Tehomersussa neliveto on siksi, että hurja 225 kilowatin teho saadaan välitetyksi eleettömästi vähän huonomminkin pitävän tie pintaan.

Suomalainen moottoritie ei ole tälle autolle oikea paikka, koska meikäläiset karkeat päällysteet saavat matalista, leveistä ja kovista renkaista syntymään hintaluokkaan nähden turhan paljon melua.

Äärimmilleen varustellun auton lukemattomista herkuista yksi nousee ylitse muiden. Selvällä englannin kielellä ja miellyttävällä naisäänellä asiansa kuljettajalle puhuva navigointilaitteisto (4 950 euroa) on mainio kapine, ehdottomasti paras kokeiltavaksi osunut lajissaan.

Juuri puhe tekee navigaattorista oikeasti käyttökelpoisen. Kuljettaja ei joudu tihrustamaan karttoja tai tekstejä näytöltä, riittää kun kuuntelee ja tottelee laitteen selkeitä ohjeita. Neiti Navigaatio on myös ihastuttavan kärsivällinen. Ääneen ei ilmaannu takakireyttä silloinkaan, jos kuljettaja jääräpäisesti kieltäytyy noudattamasta laitteen neuvoja.

Panoraamakatto kattoluukkuineen on myös hauska ja kallis varuste. Kaarevan ja lyhyen kattolinjan vuoksi kattoon syntyvä aukko ei ole kuitenkaan kovin suuri, avoauton tuntua ei saa syntymään.

Kaikkein kummallisin varusteista on nimeltään ”ajodynaamiset istuimet”(1 110 euroa kappale). Muuttuvan sivutuen tarkoituksena on pitää kuski penkillään vauhdikkaassa kurvailussa. Käytännössä alla muljahteleva selkänoja tuntui lähinnä hämmentävältä.

Takana istuvia lapsia riemastuttaa hetken aikaa 3 160 euron hintainen takatilan erillinen TV-näyttö. Toinen TV näkyy navigaattorin monitoiminäytössä auton ollessa paikallaan. Kuvan laatu on hurjasta hinnasta huolimatta sen verran vaatimaton, että telkkarista ei ole oikeasti paljon iloa. DVD-elokuvien katsomiseen laite soveltunee paremmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    6. 6

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    7. 7

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    8. 8

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    9. 9

      Näillä remonteilla nostat asuntosi arvoa

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää