EU vaikeuttaa työajan pidentämistä

Julkaistu:

Euroopan komissio esittää työaikalakiin muutosta, joka sallii 48 viikkotyötunnin ylityksen nykyistä tiukemmin ehdoin

Euroopan komissio esitti eilen muutoksia yleistä työaikaa säätelevään direktiiviin, joka on ollut voimassa kymmenen vuotta.

Voimassa oleva direktiivi rajaa enimmäistyöajan 48 tuntiin viikossa, mikä säilyy entisellään. Tästä säännöstä on voitu kuitenkin poiketa työnantajan ja työntekijän välisellä erillissopimuksella, mitä on käytetty erittäin paljon esimerkiksi Britanniassa. Tämä mahdollisuus säilyy edelleen.

Komissio haluaa kuitenkin turvata, että työnantaja ei pakota työntekijää työaikansa venyttämiseen yli 48 viikkotunnin.

Uusi esitys kieltää pidennetystä työajasta sopimisen samassa yhteydessä, kun uusi työntekijä solmii työsopimusta.

Jos työntekijä sopii työnantajan kanssa pidennetystä työviikosta, hänelle on annettava myös mahdollisuus purkaa sopimus milloin hän haluaa.

Britannian työvoimasta 16 prosenttia työskentelee yli 48 tuntia viikossa. Työntekijäjärjestöjen mukaan työntekijät on pakotettu pidentämään työaikaansa.

Britannian ammattiliitot eivät pitäneet komission muutosesityksiä kuitenkaan riittävinä työntekijöiden turvan kannalta. Ne olisivat halunneet poistaa enimmäistyöajan ylitysmahdollisuuden kokonaan.

Komission uusi esitys antaa myös joustomahdollisuuksia yrityksille.

Työntekijän kokonaisviikkotyöaika täytyy tasata 48 tuntiin nykyisin neljässä kuukaudessa. Komissio haluaa pidentää tasoitusajanjakson 12 kuukauteen.

Lääkäreiden varuillaoloa ei lasketa työajaksi

EU:n työllisyyskomissaari Stavros Dimas on halunnut selkeyttää myös lääkäreiden työaikoja. Lääkäreiden varallaoloaikaa ei voida laskea direktiiviesityksen mukaan työajaksi, vaikka lääkäriliitot ovat tätä vaatineet.

Lääkärit ovat voittaneet EY-tuomioistuimessa kaksi tapausta, jossa kotona tai sairaalan takahuoneessa nukkuminen päivystyksen yhteydessä on voitu laskea työajaksi.

Suomeen direktiivimuutoksilla ei pitäisi olla vaikutusta, koska suomalaiset työehtosopimukset rajaavat enimmäistyöajan normaalisti alle 40 viikkotyötunnin.

Jos lääkäreiden varallaolo olisi laskettu työajaksi, sairaaloitamme olisi uhannut vielä suurempi lääkäripula.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    8. 8

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    9. 9

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    6. 6

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää