Yhdysvallat jatkaa maltillisia koronnostoja

Yhdysvaltojen keskuspankki teki eilisiltana juuri odotetunlaisen päätöksen ja nosti ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä.

Pankkijärjestelmän yön yli -korkojen pohjan asettava Federal Funds -korko nousi 1,75 prosenttiin.

Korkopäätöksen yhteydessä antamassaan lausunnossa keskuspankki arvioi Yhdysvaltojen talouden kohentuvan edelleen, vaikka viime aikojen taloustilastot ovatkin kertoneet ennakoitua heikommasta kasvusta.

Keskuspankki aikoo edelleen seurata talouden kasvua ja hillitä talouden inflaatiovauhdin kiihtymistä maltillisin koronnostoin.

Tämän tulkitaan merkitsevän sitä, että ohjauskorko jatkaa maltillista nousuaan kohti talouskehityksen kannalta neutraalia tasoa.

Ohjauskorko on noston jälkeenkin vielä selvästi taloutta elvyttävällä tasolla, Yhdysvaltojen kuluttajahintainflaatio on lähellä kolmea prosenttia, ja energian ja elintarvikkeiden hinnoista puhdistettu pohjahintainflaatio hieman alle kaksi prosenttia.

Korot kääntyivätnousuun keväällä

Keskuspankki laski korkonsa ennätyksellisen nopeasti 6,5 prosentista vuoden 2000 lopussa tasan prosenttiin viime vuoden kesäkuussa.

Syynä oli Yhdysvaltojen talouskasvun jyrkkä hidastuminen osakekuplan puhjettua vuoden 2000 keväällä.

Ohjauskorot kääntyivät nousuun viime keväänä Yhdysvaltojen kuluttajahintainflaation kiihtymisen myötä.

Keskuspankki arvioi talouskasvun kestävän myös inflaatiota jarruttavat koronnostot, ja vielä alkukesästä ohjauskoron odotettiin nousevan nopeasti.

Fed: Öljyn kalleusvaikuttaa tilapäisesti

Kesän aikana taloustilastot ovat kuitenkin osoittaneet kasvun jääneen ennakoitua heiveröisemmäksi, ja keskuspankki on tyytynyt 0,25 prosenttiyksikön kertanostoihin jyrkempien 0,5 prosenttiyksikön sijaan.

Pankki on julkilausumissaan arvioinut heikon talouskehityksen jakson menevän nopeasti ohi ja johtuvan muun muassa öljyn kallistumisen tilapäisvaikutuksista.

Koronnoston yhteydessä annettu lausunto merkitsee, että keskuspankki varautuu sekä pitämään tauon koronnostoissa että nostamaan niitä reippaammin, mikäli inflaatio uhkaa karata käsistä.

Pankki päättää koroista tänä vuonna vielä marras- ja joulukuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Lisää lentoja itään? Kiinalaisia lentoyhtiöitä maanitellaan Suomeen

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    7. 7

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää