Bayer irtautuukemianyhtiö Lanxessista

Julkaistu:

AluksiLanxessintuotteitamarkkinoi Bayer

Aspiriinista tunnettu saksalaiskonserni Bayer listaa kemianyhtiö Lanxessin pörssiin ensi vuoden alussa. Suomen Bayerin toimitusjohtajan ja Pohjoismaiden toiminnoista vastaavan Burkhard Leidemannin mukaan Bayer vastaa Lanxessin markkinoinnista siihen asti, että Lanxess on perustanut oman yksikön Pohjoismaihin ja mahdollisesti myös Suomeen.

Leidemannin arvion mukaan siihen menee kaksi–kolme vuotta.

Lanxess irtautui Bayerista ja aloitti toimintansa heinäkuun alussa. Yhtiö sisältää lähes kaikki Bayerin kemikaalitoiminnot, sekä paperikemikaalit että osan polymeereistä. Sen liikevaihto on 6 miljardia euroa. Sillä on 20 000 työntekijää. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa M-real, Stora Enso ja Ahlstrom.

Lanxessin kanssa samoilla apajilla liikkuu Kemira, jossa on käynnissä sisäinen tehokuuri. Siellä paperikemikaalien tuotto ei miellytä yhtiön nykyjohtoa.

Lanxessin perustaminen on osa Bayerin organisaatioremonttia, jonka jälkeen Bayer keskittyy terveydenhuoltoon, ravitsemukseen ja huipputeknologisiin materiaaleihin. Yhtiö ostaa Roche Consumer Healthin eli lääkeyhtiö Rochen itsehoitotuotteet ja ryhtyy lääkekehityksessä yhteistyöhön lääkeyhtiö Schering-Plough’n kanssa.

Leidemann korostaa, että lääkkeet ovat murto-osa Bayerin tuotteista Suomessa. Lähes puolet yhtiön liikevaihdosta muodostuu korkean teknologian materiaaleista. Asiakkaita ovat muun muassa Fiskars ja Nokia.

Suomella onpieni rooli

Bayerin kasvinsuojeluun, siemenviljaan, biotekniikkaan ja tuholaisentorjuntaan keskittynyt Crop Science -yksikkö pyrkii johtavaksi toimijaksi kaikilla maatalousalan pääaloilla maailmanlaajuisesti. Leidemannin mukaan Bayer on tyytymätön yksikön tulokseen Suomessa. Suuntaa on hänen mukaansa tarkoitus muuttaa, mutta keinot ovat vielä hakusessa.

Suomella ja suomalaisilla on vähäinen rooli Bayerin Pohjoismaiden organisaatiossa. Esimerkiksi yhtiön Pohjoismaiden yksikön johtoryhmässä ei ainakaan vielä ole ketään Suomesta. Leidemannin mukaan Suomen yksikkö voi tulevaisuudessa saada nykyistä enemmän vastuuta markkinoinnista.

Suomen Bayerin myynti oli viime vuonna runsaat sata miljoonaa euroa. Se työllistää 75 ihmistä. Koko Bayerin viime vuoden myynti oli lähes 29 miljardia euroa. Sen palveluksessa oli runsaat 115 000 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    8. 8

      Fed piti USA:n ohjauskoron ennallaan – taseen supistaminen alkaa ”melko pian”

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Näille vuokranantajille maksettiin eniten asumistukea – katso lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää