Tiistain tuumaustauko – Fediä odotellessa

Julkaistu:

Helsingin pörssissä osakkeiden kurssit lilluivat tiistaina edellispäivän tasoilla. Kauppaa rauhoitti Yhdysvaltain keskuspankin iltainen korkopäätös. Markkinoilla odoteltiin etenkin päätöstä säestävää lausuntoa ja sen viittauksia tulevaan. Kohonnut öljyn hinta jarrutti sekin kauppaa.

Yleisindeksi Hex jäi lopulta 0,2 prosenttia miinukselle 5 852,89 pisteeseen. Vaihtoa kertyi maltilliset 510 miljoonaa euroa.

Nokiallekin puolijohteita toimittava RF Micro Devices ilmoitti laskevansa toisen neljänneksen tulosennustettaan, kun myynti aasialaisille matkapuhelinvalmistajille on ollut ennakoitua heikompaa. Nokian kurssi notkahti ilmoituksesta, mutta vain hetkeksi.

– Asialla ei pitäisi olla negatiivista merkitystä Nokian kannalta, vaikka Nokia on iso asiakas RF:lle. Voidaan tietysti spekuloida sillä, johtuuko aasialaisten valmistajien heikkous siitä, että Nokia on vallannut markkinaosuutta, kommentoi Opstockin analyytikko Olli Kähkönen.

Nokia niiasi vain 0,7 prosenttia 11,46 euroon. Muun muassa matkapuhelinkuoria valmistava Perlos jatkoi ylämäkeään ja nousi 2,8 prosenttia 10,43 euroon. Yhtiö kuuluu niihin, joilta on ennakoitu vielä lisäosinkoa.

TeliaSonera ilmoitti ottavansa umts-verkon kaupalliseen käyttöön 20 paikkakunnalla Suomessa ensi kuussa eli ennakoitua aikaisemmin. Verkko laajenee kysynnän mukaan. Osake pakitti 1,5 prosenttia 3,89 euroon.

Metsäyhtiöistä Stora Enso ja UPM nousivat 0,5 ja 1,0 prosenttia. Foexin tilaston mukaan pitkäkuituisen havusellun hintaindeksi jatkoi viime viikolla laskuaan.

Sen sijaan päällystetyn painopaperin eli lwc:n hintaindeksi pysyi paikoillaan. M-realin merkintäoikeus nousi kipakasti kymmenkunta prosenttia.

Pohjola kertoi selvittävänsä Munkkivuoren-pääkonttorinsa myyntiä, koska kiinteistön painoarvo sijoitussalkussa on liian suuri ja kysyntää tuntuu olevan. Osake heikkeni 0,7 prosenttia 9,01 euroon.

Lukitus- ja turvallisuuslaitteiden valmistaja Suomen Helaston marras–heinäkuun tulos parani ja liikevaihto kasvoi niukasti. Yhtiö odottaa myös viimeisellä neljänneksellä hyvää kannattavuutta ja luottaa liikevaihdon lisääntymiseen. Osakkeelle ei kuitenkaan kertynyt vaihtoa.

Elektroniikkaa ja tiedonsiirtojärjestelmiä ajoneuvo- ja tietoliikenneteollisuudelle valmistavan PKC Groupin osakkeesta irtosi osinko. Kurssi laskikin 68 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    11. Näytä lisää

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää