Ruotsin junamonopoli sinnittelee sitkeästi

Julkaistu:

Ruotsi vapautti kansallisen tavaraliikenteen kilpailulle jo vuonna 1996, mutta päätöksen seuraukset ovat jääneet pieniksi. Valtion omistama Green Cargo hallitsee yhä 90 prosenttia rahtiliikenteestä, ja markkinoille tulleet uudet yrittäjät toimivat usein vain Green Cargon alihankkijoina.

Ruotsin elinkeinoelämän etujärjestön Svenskt Näringslivin liikenneasiantuntija Lars Hallsten selittää tilannetta junabisneksen vaatimilla korkeilla investoinneilla.

– Markkinoille tuleminen on osoittautunut vaikeaksi. Se maksaa paljon, hän sanoo.

Uudet pienyrittäjät ajavat omalla kalustollaan, jonka ne joko ostavat tai vuokraavat. Hallstenin mukaan vaunujen tarjonta on ollut heikkoa, mutta tilanne on parantunut.

Hallitsevasta asemastaan huolimatta Green Cargo tuottaa valtiolle miljoonatappioita. Sen uskotaan olevan valtion myyntilistalla, ja ostajaehdokkaaksi on mainittu muun muassa Deutsche Bahn.

Matkustajaliikenteessä Ruotsin valtion omistamalla SJ:llä on yhä monopoliasema. SJ voi kuitenkin päättää tietyistä reiteistä, joiden operoinnista käydään tarjouskilpailu. Käytännössä vain kannattamattomat reitit kilpailutetaan.

Jotkut alueet, lähinnä suurkaupungit, saavat myös itse päättää lähiliikenteensä hoidosta. Esimerkiksi ranskalainen Connex operoi Tukholman metroa, kun taas ranskalainen Keolis ajaa paikallisjunia yhdessä ruotsalaisen BK Tågin kanssa. Tanskalainen DSB operoi yhdessä Tågkompanietin kanssa yhtä paikallista junalinjaa Tukholmassa.

Connex voitti viime vuonna tarjouskilpailun Norlannin junaliikenteestä, ja uuden tutkimuksen mukaan suurin osa reitin matkustajista on tyytyväisiä.

Valtiollinen tutkimuskomitea ehdotti hiljattain, että matkustajaliikenne avattaisiin täysin kilpailulle jo vuonna 2006. Vuosi 2010 nähdään kuitenkin todennäköisempänä vaihtoehtona.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    8. 8

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    8. 8

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää