Sijoitussääntöjä katsottavaennakkoluulottomasti

Julkaistu:

Pukkilan mukaan se, millaisiin kohteisiin sijoittamista aiotaan helpottaa, riippuu paljolti tel-yhtiöiden omista toiveista. Taloussanomissa Kari Puro ja Markku Hyvärinen toivoivat erityisesti helpotuksia riskisijoittamiseen ja tierakentamisen kaltaisiin infrastruktuurihankkeisiin.

– Venture capital -hankkeet ovat toki pieniä ja työläitä sijoituskohteita, mutta innovaatiotoiminnan tukemisen kannalta niitä on syytä tarkastella, Pukkila sanoo.

Myös infrastruktuurihankkeisiin sijoittamista kannattaisi hänestä tehdä helpommaksi, koska investoinnit siihen ovat jääneet vähälle ja voivat siten heikentää Suomen tuottavuutta.

Sen sijaan Pukkila ei lämpene ajatukselle, että pelkkä sijoituskohteen kotimaisuus pienentäisi riskiluokkaa samanlaiseen ulkomaiseen kohteeseen verrattuna.

– On katsottava ennakkoluulottomasti, minkälaisia muutoksia kotimaisten sijoitusten lisääminen edellyttäisi. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että työeläkejärjestelmän riskit eivät kasva liikaa, Pukkila sanoo.

Hänen mukaansa kotimaisen omistuksen osuuden suuruudelle ei ole syytä asettaa mitään rajaa. Hän ei myöskään usko kenenkään haluavan sijoittavan pelkästään Suomeen. Nyt tel-yhtiöt sijoittavat ulkomaille hajauttaakseen riskejä, eikä niinkään paremman tuoton toivossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    8. 8

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    9. 9

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää