Osaamiskeskukset tavoittelevat yli tuhatta uutta yritystä

Julkaistu:

Nokian Yrjö Neuvo uskoo Osaamiskeskusohjelman tehoon
Valtakunnallinen Osaamiskeskusohjelma aikoo olla mukana entistä useamman yrityksen alkutaipaleella. Käynnissä olevalla nelivuotiskaudella sen tähtäimessä on toistatuhatta uutta yritystä ja 13000 työpaikkaa.

Edellisellä nelivuotiskaudella Osaamiskeskusohjelma on myötävaikuttanut kolmensadan uuden yrityksen ja vajaan 6 000 työpaikan syntyyn.

Lisäksi ohjelma aikoo lähivuosina keskittyä etenkin osaamisvaltaisten pk-yritysten kasvun vauhdittamiseen.

– Aivan varmasti tällä toiminnalla on ollut positiivinen vaikutus, uskoo ohjelman kansallisen johtoryhmän puheenjohtaja, johtaja Yrjö Neuvo Nokia Mobile Phonesista.

– Oleellista on pitkäjänteinen yhteistyö sekä se, että ohjelman avulla alueet on pantu tosissaan miettimään omaa osaamistaan ja fokusoimaan. Tärkeää on myös se, että esimerkiksi yhteistyössä mukana olevissa korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa tehdään yritysmaailman kannalta merkityksellisiä asioita.

Johtoryhmän mukaan lukumääräisesti eniten yrityksiä ja työpaikkoja on syntynyt it-alalle, mutta myös bio- ja lääketieteen ala on nousussa.

Ohjelman tavoitteena on synnyttää huippuosaamiseen perustuvia uusia tuotteita, palveluja, yrityksiä ja työpaikkoja sekä lisätä alueiden vetovoimaa. Erityisesti halutaan houkutella kansainvälisiä investointeja ja huippuosaajia.

Sisäasiainministeriön aluekehitysjohtajan, Veijo Kaveniuksen mukaan kansainvälistyminen on vielä "suhteellisen matalalla tasolla".

– Se voisi olla Suomessa paljon moniulotteisempaa. Tännekin pitäisi saada ulkomailta houkuteltua huippuosaamista, hän muistuttaa.

Kansainvälisyys ja vetovoimaisuus onkin nostettu tämän ohjelmakauden painoalueiksi, samoin kuin osaamisvaltaisten pk-yritysten kasvun vauhdittaminen ja osaamisalapohjaisten kansallisen ja alueellisen yhteistyön lisääminen.

Osaamiskeskusohjelman valtakunnallinen perusrahoitus on tälle vuodelle yhdeksän miljoonaa euroa.

Ohjelmassa menossa olevien hankkeiden yhteisvolyymi on yli 300 miljoonaa euroa, joka koostuu yritysten, Tekesin, ministeriöiden, kaupunkien, EU:n ja VTT:n panostuksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    5. 5

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    6. 6

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Taksiyhtiöt Kovanen ja Mankkaan Taksi myydään ruotsalaisyhtiölle

    9. 9

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    10. 10

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    5. 5

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    8. 8

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    9. 9

      Netflixin perustajalla on hurja suunnitelma: maksa 10 dollaria kuussa, käy elokuvissa joka päivä

    10. 10

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää