Tikka heräsi henkiin

Julkaistu:

Sako-Beretta on onnistunut luomaan toisen brändinsä Tikka T3-mallisarjasta. Viime vuonna esitelty, Sako-luodikoita parisataa euroa edullisempi T3 on löytänyt ostajia varsinkin Yhdysvalloista. Äskettäin Ranskan armeija ja poliisi tekivät aseen viranomaismallista T3 Tactical huomattavan suurtilauksen.

Tikkakoskelta peritty tuotemerkki eli vuosia hiljaiseloa Sakon varjossa. Merkin pelastukseksi koitui Sakon lippulaivan, vuonna 1997 esitellyn 75-sarjan viime vuosien kysyntäpiikki. 75 on monelle jenkkiostajalle hieman liian kallis. Sen sijaan, että yhtiö olisi luonut siitä halpaversion, Sako teki yksinkertaistetun teknohenkisen luodikon kokonaan eri merkillä.

– Kun menin esittelemään pääjohtaja Ugo Gussalli Berettalle T3-ideaa, minulla oli kolmen A4-liuskan verran suunnitelmia eikä yhtään valmista tuotetta. Berettan suku kysyi ja kyseenalaisti hankkeen kaikista näkökulmista ja antoi sitten meidän yrittää. En usko, että entisen omistajan aikana tällainen toimintatapa olisi mitenkään ollut mahdollista, Henry Paasikivi sanoo.

Sako oli vuoteen 1999 asti puoliksi Nokian ja Valmetin ja vuoteen 2000 asti konepajakonserni Metson omistuksessa. Asetehtailu ei isäntiä kiinnostanut, ja päätöksenteko pysyi jähmeänä.

Nyt neljättä vuotta italialaisessa perheyhtiössä ollut Sako on saanut paitsi toimintavapautta, myös tuekseen Berettan valtavan myyntiorganisaation.

Vielä vuonna 1999 yhtiö teki 24 000 asetta, 20 miljoonan euron liikevaihdon ja juuri ja juuri nollatuloksen. Tänä vuonna lähes kaksinkertaisella liikevaihdolla kassaan jää voittoa vajaat neljä miljoonaa.

Riihimäen tehdaskiinteistöä on laajennettu 12 miljoonalla eurolla, ja väkeä on nyt yli sata ihmistä enemmän kuin vuosituhannen vaihteessa. Suomeen 60 000 aseen vuosituotannosta jää vain nelisentuhatta kappaletta.

Paasikivi vertaa Tikka-hanketta Sakon entisen emoyhtiön menetelmiin. Nokia lähti aikoinaan haastamaan kansanpuhelimillaan suoraan alan jättiläistä Motorolaa.

– T3-sarjalla me teemme saman amerikkalaiselle Winchesterille. He myivät viime vuonna Yhdysvalloissa 80 000 asetta, ja tuolle tasolle me pääsemme ensi vuoden jälkeen.

Sakon puutukkituotanto siirtyy ensi vuonna lopullisesti Italiaan. Suomessa tehdään vastedes vain Sako- ja Tikka-aseiden muovitukit, jotka tulevat entiseltä Eimolta eli Foxconnilta.

– Kotimaisen komposiittituotannon nykyisestä tasosta saa kiittää kännykkäteollisuutta. Kuorien valmistajat osaavat tehdä muitakin korkealaatuisia ruiskupuristetuotteita, Paasikivi sanoo.

Muovitukit ja ruostumattomat metalliosat ovat amerikkalaiskuluttajien mieleen.

– Myös Pohjoismaissa maku on muuttunut: helppohoitoisuus ja säänkestävyys alkavat olla ostajille tärkeitä, Paasikivi sanoo.

Kaupunkilaistuneilla metsästäjillä ei ole aikaa tai edes mahdollisuutta jynssätä ja huoltaa aseitaan tuntikausia jokaisen jahtireissun jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää