Tel-yhtiöt valmiitalisäämään kotimaisiasijoituksiaan

”Eläkeyhtiöille on luontevaa kantaa vastuuta työllisyydestä”

Työeläkeyhtiöt ovat valmiita lisäämään sijoituksiaan Suomeen ja osallistumaan siten työllisyyden parantamiseen Suomessa, kun ne tähän asti ovat lisänneet ulkomaisten sijoitusten osuutta osakesalkuissaan. Viimeksi työeläkevarojen ohjaamista enemmän Suomeen vaati perjantaina SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen.

Suomen suurimman työeläkeyhtiön Varman varatoimitusjohtajan Markku Hyvärisen mukaan olisi luontevaa, että eläkeyhtiöt kantavat vastuuta kotimaisesta omistuksesta. Työpaikkojen säilyminen on niille elinehto, koska työpaikat ovat eläkeyhtiöiden ainoa maksutulon lähde.

Myös Ilmarisen toimitusjohtajan Kari Puron mukaan on syytä tutkia kotimaisen omistuksen lisäämistä.

– Kotimaisen omistuksen lisäämistä ei kuitenkaan voi jättää yksin eläkeyhtiöiden harteille, vaan muidenkin sijoittajien, rahastoista alkaen, on pohdittava asiaa, Hyvärinen sanoo.

Varmassa kotimaisen omistuksen lisäämismahdollisuuksista on keskusteltu jo eri sidosryhmien kanssa. Myös sen uudet omistajaohjeet painottavat suomalaisen työn tukemista.

Ilmarisessa puolestaan on tarkoitus päättää mahdollisista uusista sijoitussuosituksista loppusyksystä.

Pk-yrityksiinsijoittaminen houkuttelee

Tel-yhtiöitä kiinnostaisi erityisesti riskirahan sijoittaminen pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Myös infrastruktuurihankkeet kuten tierakentamiseen sijoittaminen houkuttelisi niitä.

Useimmissa suurissa suomalaisissa pörssiyhtiöissä omistuksen lisääminen sen sijaan vaatisi Puron mukaan enemmän pohdintaa, sillä työeläkeyhtiöt ovat niissä jo varsin suuria omistajia.

Nyt Varman ja Ilmarisen osakesalkuista noin 60 prosenttia on hajautettu maailmalle ja listattujen kotimaisten osakkeiden osuus salkusta on noin 40 prosenttia.

Yhtiöt aloittivat ulkomaisen omistuksen lisäämisen noin viisi vuotta sitten. Sitä ennen sijoitukset olivat pääosin Suomessa.

Kaikkiaan osakkeiden osuus eläkeyhtiöiden salkuista on nyt noin viidennes.

”Kotimaisuus eipienennä tuottoja”

Hyvärisen mielestä tel-yhtiöt voisivat lisätä kotimaista omistusta ilman, että sijoitusten tuotot siitä kärsisivät.

– Sijoituksia ei nytkään ole hajautettu ulkomaille paremman tuoton vuoksi vaan riskien hajauttamisen takia, Hyvärinen selittää.

– Vaikka kotimaisuuden lisääminen heikentäisikin riski-tuotto-suhdetta, niin toisessa vaakakupissa on sijoittajien ja työpaikkojen pitäminen Suomessa, kansantalouden etu. Varmasti näiden kahden välille on löydettävissä järkevä tasapaino, Puro sanoo.

Osittain kotimaista omistusta voitaisiin Puron mukaan lisätä jo nykyistenkin sijoitussäännösten puitteissa, kunhan yhtiöiden hallitukset vain päättävät tehdä niin.

Suuremmat muutokset vaatisivat vakavaraisuussääntöjen muuttamista.

– Pitäisi miettiä, voisiko sääntöjä muuttaa niin, että ne antaisivat paremman mahdollisuuden sijoittaa Suomeen. Nyt ehdot eivät tee mitään eroa kotimaisten ja ulkomaisten sijoitusten välille, Puro huomauttaa.

– Myös pk-yrityksiin sijoittaminen syö nykymääräysten mukaan aivan liikaa eläkeyhtiön toimintapääomaa, huomauttaa Varman sijoitusjohtaja Petri Kuusisto.

Hyvärisen mukaan esimerkiksi tiehankkeiden rahoitus pitkällä elinkaarimallilla vaatisi sekin vakavaraisuussääntöjen muuttamista. Pitkäaikaiset turvalliset sijoitukset pitäisi sijoittaa nykyistä pienempään riskiluokkaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    8. 8

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    9. 9

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää