Aivopesua kielikylvyssä

Julkaistu:

Operaatio pelastakaa Suomen työpaikat jatkuu; Kiina-ilmiötä ja tytäryhtiötaloutta vastaan on olemassa lääkkeitä. Suomen kieli voi olla yksi sellainen.

Eräs arvostettu liiketuttava kertoi opettavaisen tarinan. Amerikkalaisen, Suomessakin toimivan yrityksen jollain portaalla tehtiin viisaana pidetty, perinteinen johtopäätös: Skandinavia on yksi markkina-alue, niinpä eräs keskeinen toiminto voidaan hoitaa yhdestä maasta, joksi yllätyksettömästi valittiin Ruotsi ja Tukholma.

Ruotsin yhtiö perusteli myös Suomen kohdalla ratkaisua sillä, että Suomi on kaksikielinen maa, jossa pärjätään hyvin Ruotsin kielellä. Niinpä työpaikat perustettiin Ruotsiin.

Kun Ruotsin toimiston johtaja ja Skandinavia-vastaava jäi vanhempainlomalle, kyseinen toiminto siirrettiin samoin perustein Tanskaan. Tanskan toimisto perusteli amerikkalaisille, että koko Skandinavia on hahmotettavissa Kööpenhaminasta käsin. Niinpä työpaikat perustettiin Tanskaan.

Tässä vaiheessa itseään toteuttava ennuste alkoi jo näyttää ensi oireitaan: hyvässä kasvussa ollut Suomen toiminta alkoi takkuilla, kun päätöksiä kierrätettiin – ja seisotettiin - Tukholman jälkeen Kööpenhaminassa. Amerikkalaisten ennakkoluulot Suomesta kutistuvana takapajulana alkoivat saada vahvistusta.

Suomesta oli hyvää vauhtia tulossa ei edes amerikkalaisten tytäryhtiö, vaan ruotsalaisten tai tanskalaisten ääreisosa, hiipuvan Euroopan kuihtuva takapiha, josta täydellinen vetäytyminen oli johtoryhmän asialistalla kokous toisensa jälkeen.

Lopulta Suomen liiketoimintayksikön vetäjä havahtui ja oivalsi syy- ja seuraussuhteet. Seuraavaan kokoukseen hän laati perusteellisen raportin mistä tultiin ja mihin oltiin menossa. Sen perusteella pojan annettiin yrittää ja ihme tapahtui: tuuli kääntyi ja nokka nousi.

Vaikka sopimuksista tuleekin pitää kiinni, mallioppiluuden ei tule olla automaattinen hyve ja itsetarkoitus. Oikeassa kohdassa ääntä tulee korottaa. Pienelle ja eläköityvälle kielialueelle emme voi nopeasti mitään eli volyymit eivät Suomeen jatkossakaan houkuta. Voimme kuitenkin harjoittaa aivojumppaa niin, että yllämme myös maailman tasolla valitsemiemme kukkuloiden kuninkaiksi.

Jos Suomen kieli on kansainvälistymisen ja ns. piireihin pääsyn este ja ongelma, se voi olla myös yksi näiden raukkojen rajojen hyvinvoinnin peruspilareista. Tämä alue ei ole hoidettavissa etänä maan rajojen ulkopuolelta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    8. 8

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    9. 9

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    10. 10

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää