Pöytävaraus lounaalleverkosta

Julkaistu:

Helsingin keskustassa kolmetoista ruoka- ja viihderavintolaa omistava Center-Inn-ketju on avannut internetiin varausjärjestelmän, jonka avulla asiakkaat voivat varata ravintolasta haluamansa pöydän.

Varaus tehdään selainohjelmalla. Palvelu kertoo heti, mikäli tilaa löytyy, ja varaus voidaan vahvistaa saman tien. Varauksesta lähetetään vahvistus sähköpostitse. Palvelu on tarkoitettu 1–4 hengen seurueille.

Center-Innin asiakkuuspäällikön Panu Erolan mukaan palvelu on ollut käytössä vajaa kaksi viikkoa. Tänä aikana varauksia on tullut useita kymmeniä.

Verkkoon ensimmäisten joukossa

Erola uskoo, että he ovat ensimmäisten joukossa tuomassa ruokaravintoloiden asiakkaille mahdollisuutta korvata perinteinen puhelimitse tehtävä varaus. "En tiedä yhtään suomalaista ruokaravintolaa, jolla olisi käytössään tällainen online-varausjärjestelmä", Erola sanoo.

Palvelua ei ole vielä sen kummemmin mainostettu, vaan tässä vaiheessa halutaan enemminkin vielä testata järjestelmää. "Me emme ole sitä vielä varsinaisesti mainostaneet, haluamme ensin koekäyttää sitä", Erola kertoo. Palvelua aletaan markkinoida myöhemmin syksyllä.

Center-Inn otti käyttöön sähköisen varausjärjestelmän tänä keväänä. Nyt julkistettu palvelu on siis ikään kuin uusi käyttöliittymä jo käytössä olevaan järjestelmään.

Puhelinvarauksetharvenevat

Asiakkuuspäällikkö Panu Erola uskoo, että pöytävarauksista saattaa merkittävä osa siirtyä internetin kautta tehtäviksi. Erola kertoo, että varauksista saattaa siirtyä verkkoon jopa useita kymmeniä prosentteja.

Nyt käyttöön otetussa järjestelmässä asiakas voi siis vaikuttaa paikkojen lukumäärään ja siihen, ovatko pöydät savuttomalla vai tupakoivien puolella. Tarkkaa paikkaa ravintolasta ei voi valita niin kuin esimerkiksi elokuvateatterien paikanvarausjärjestelmissä, joissa asiakas voi valita paikkansa istuimen tarkkuudella.

Center-Inn omistaa muun muassa Raffaellon, Königin ja Simonen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    8. 8

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    9. 9

      Fed piti USA:n ohjauskoron ennallaan – taseen supistaminen alkaa ”melko pian”

    10. 10

      Näille vuokranantajille maksettiin eniten asumistukea – katso lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää