Korkojen liikkeet vaimeita, euro heikkeni

Julkaistu:

Eurokorkojen muutokset jäivät vaimeiksi keskiviikkona. Päivän makrotarjonta oli niukkaa ja ristiriitaista, eikä suurempia korkoliikkeitä liene luvassa ennen USA:n keskuspankin Fedin korkopäätöstä. Euro sen sijaan käväisi alle 1,22 dollarin.

Markkinoilla pidetään lähes varmana, että Fed nostaa ohjauskorkoaan prosenttiyksikön neljänneksellä kokouksessaan ensi tiistaina. Valtaosa asiantuntijoista ennustaa myös toista koronnostoa loppuvuodelle. USA:n ohjauskorko nousisi näin ainakin kahteen prosenttiin nykyisestä 1,5 prosentista.

New Yorkin alueen teollisuustuotanto nousi selvästi odotettua enemmän syyskuussa. USA:n teollisuustuotanto taas kasvoi hieman odotettua hitaammin elokuussa. Fedin korkopäätöksen kannalta tärkeämpiä ovat kuitenkin tänään julkaistavat elokuun inflaatioluvut.

Makrolukujen puutteessa suuntaa etsittiin myös euroalueen bondimyynneistä. Lainatulvan aloitti Italia, joka myi yhteensä 4,5 miljardin euron edestä viiden ja 30 vuoden lainojaan.

Markkinalähteiden mukaan lainat menivät hyvin kaupaksi. Ranska ja Espanja myyvät tänään omia lainojaan yhteensä 11 miljardin euron edestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    2. 2

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    3. 3

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    4. 4

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    9. 9

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    10. 10

      Saksan taloudesta ”euforisen” hyvä luku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    9. 9

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää