Soneran nopeusleikkaukset närästävät Porvoossa

Porvoosta kantautuu vihaisia kuulumisia. Sonera postitti kirjeitä kiinteistöliittymien asiakkaille, missä operaattori ilmoittaa palvelualustan muuttuvan sekä nopeuksien alenevan hintojen pysyessä ennallaan.

HomePna-tekniikalla toteutettujen liittymien nopeus on ollut tähän asti rajoittamaton, joskin vauhti on tietysti vaihdellut käytön mukaan.

– Nyt ne meinaavat tiputtaa yhteyden 512 kbps sisään ja 128 kbps ulos asuntoa kohden. Maksiminopeus taloa kohden olisi 2 Mb. Ja sokerina pohjalla pitävät hinnan samana, ihmettelee nimettömänä pysyttelevä porvoolainen it-asiantuntija Itviikolle.

Lisäksi asiakkaiden pitäisi asentaa koneelle client-ohjelmisto yhteyden muodostamista varten. Sovellus on vain Windowsille, mikä kismittää esimerkiksi Linuxin käyttäjiä.

Pakko vaihtaa adsl:ään?

Asiantuntija muistaa taloyhtiönsä olevan Soneran ensimmäinen HomePna-asiakas Suomessa ja toimineen referenssiasiakkaana. Hänen mukaansa paikallinen liittymäkauppias on saanut porvoolaisilta valtavasti kyselyjä asian tiimoilta.

– Onko Soneran tarkoitus pakottaa vaihtamaan adsl:ään, porvoolaisasiantuntija kysyy. Joka tapauksessa hän vaihtaa liittymänsä, sillä tuleva nopeus ei mitenkään enää riitä hänen tarpeisiinsa.

TeliaSoneran osastonjohtaja Pasi Harkki kieltää jyrkästi, että kyseessä olisi hanke asiakkaiden kampeamiseksi adsl:ään. Valtakunnallinen palvelualustan muutos aloitettiin itse asiassa jo vuosi sitten ja remontti on hiljalleen päättymässä. Soraääniä on kuulunut pitkin matkaa, mutta minkäänlaista asiakkaiden joukkopakoa ei Harkki ole havainnut.

– Turvaamme muutoksilla sen, että kaikille kiinteistöliittymien haltijoille riittää kaistaa. Nykytilannehan on se, että rajoittamaton kaista ei takaa hyvää käyttökokemusta, sillä joku asiakas voi viedä kapasiteetista suuren osan.

Hinnanalennuksetmahdollisia

Harkin mukaan jatkossa, kunhan uudelle palvelualustalle on täysin siirrytty, ryhdytään kasvattamaan runkoverkkonopeuksia, jotta myös loppuasiakkaiden nopeuksia voidaan nostaa. Tämä saattaa tarkoittaa, että aiheutuneet nopeusalennukset jäävät väliaikaisiksi, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty.

Mutta eikö olisi vähintäänkin kohtuullista, että ne asiakkaat, jotka kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi saisivat vaikkapa hinnanalennuksia?

– Hinnathan ovat eläneet alaspäin kaikissa laajakaistatuotteissamme ja hintakorjauksia tehdään jatkuvasti. Voisin sanoa, että hinnat tulevat jatkossakin muuttumaan, Harkki vihjaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Reipas ralli jatkuu pörsseissä – pankkiosakkeet pomppasivat

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    7. 7

      OP ja Fortum rakentavat yhdessä latauspisteitä sähköautoille

    8. 8

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    9. 9

      Opecilta odotetaan uusia tuotanto­rajoituksia – öljyn hinta nousussa

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää