Putinin linja

Julkaistu:

V enäjän presidentti Vladimir Putin julkisti maanantaina terrorisminvastaisen ohjelmansa, joka merkitsee suurta muutosta Venäjän poliittisessa järjestelmässä. Ohjelman ydin on keskittää entistäkin enemmän valtaa Kremliin - pois Venäjän alueilta. Venäjä muuttuu liittovaltiosta yhä lähemmäksi Neuvostoliiton tai tsaarin Venäjän kaltaista keskusjohtoista valtiota.

Putin esittää, että Venäjän alueiden johtajat valittaisiin presidentin esittelystä alueparlamenttien äänestyksessä. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Venäjän presidentti nimittäisi suoraan aluejohtajat nykyisten aluevaalien sijaan. Kremlin valta alueilla siis lisääntyisi. Tämän lisäksi Putin haluaa siirtyä puhtaasti puoluelistoihin parlamentin alahuoneen valtion duuman vaaleissa. Nykyisin duuman vaalijärjestelmässä on mukana yhden edustajan vaalipiirejä, joiden avulla duumaan on päässyt monia puolueiden ulkopuolisia ehdokkaita. Puoluelistoihin siirtyminen vahvistaisi valtakunnallisesti vahvoja ja hyvin organisoituja puolueita kuten Putinia tukevaa Yhtenäinen Venäjä -puoluetta.

Sinänsä Putin pysyy uskollisena linjalleen. Hän on jo aikaisemmin rajoittanut alueiden valtaa riistämällä aluejohtajilta parlamentin ylemmän kamarin liittoneuvoston jäsenyyden ja perustamalla laajat liittovaltion piirit valvomaan aluejohtajien toimintaa. Putin on kuitenkin ollut itse aikaisemmin sitä mieltä, että vallan keskittämisellä on rajansa. Vielä 2001 hän vastasi lehdistötilaisuudessa kysymykseen aluejohtajien nimittämisen tarpeellisuudesta, että tällaiseen neuvostotyyppiseen superkeskittyneeseen hallintomalliin ei Venäjällä ole syytä mennä, koska se ei ole tehokas.

Vallan keskittämisestä on kiistämättä ollut etuja Venäjälle. Putinin hallintokaudella Venäjä on saavuttanut uuden poliittisen ja taloudellisen vakauden. Talouden kasvuluvut ovat olleet seitsemän prosentin tuntumassa ja valtio on noussut syvästä velkakuopasta. Nousua avustavina tekijöinä ovat tosin olleet vuoden 1998 talouskriisin jälkeinen talouden matala lähtötaso ja raakaöljyn korkea hinta.

Vallan keskittäminen merkitsee kuitenkin myös vakavia uhkia Venäjän kehitykselle. Putinin kaudella Venäjä on yhä enemmän vaipumassa yhteiskunnalliseen lamaannukseen. Putinin ankara poliittinen kurikampanja tiedotusvälineissä, poliittisissa puolueissa ja liike-elämässä on käytännössä kastroinut vapaan yhteiskunnallisen keskustelun Venäjällä. Tämä tuli esille Beslanin koulukaappauksessa, jonka seuranta Venäjän tiedotusvälineissä ja varsinkin televisiossa oli hidasta ja viranomaisia myötäilevää. Julkinen keskustelu kaappauksesta oli laimeaa eivätkä kriittiset äänet päässeet esille.

Venäjä näyttää yhä selvemmin olevan liikkumassa kohti yhteiskuntamallia, jossa kaikki valta on keskitetty ja oppositio on marginaalisissa asemissa. Tällaisessa yhteiskunnassa mahdollisuudet vallan väärinkäytöksille ovat olemassa.

Putin näyttää osittain tiedostaneen tämän. Muiden uudistusten lisäksi hän ehdottaa perustettavaksi "julkisen kamarin”, jonkinlaisen kansalaisyhteiskunnan keskustelufoorumin, jonka tarkoituksena olisi valvoa ja kritisoida vallanpitäjiä.

Tämä vaikuttaa kummalliselta ehdotukselta, sillä terveessä demokraattisessa yhteiskunnassa näitä tehtäviä hoitavat nimenomaan vapaat tiedotusvälineet ja oppositio.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Lontoon Uber-kuskit huolissaan perheistään – "He ovat pahoin velkaantuneita"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää