Ensto siirtää töitä Viroon

Yt-neuvottelut päättyivät 89 työpaikan vähentämiseen

Sähköjärjestelmiä ja -tarvikkeita valmistava Ensto on saanut päätökseen yt-neuvottelut. Neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuun, jossa Enston Porvoon tehtailla työvoiman vähennystarve on 81 työntekijää ja 8 toimihenkilöä.

Kyseiset työt siirtyvät Enston Virossa sijaitsevalle Keilan tehtaalle.

Ensto arvioi tammikuussa, että vuosina 2004–2005 järjestelyt tulisivat koskemaan 140 työtehtävää, joista 110 olisi työntekijätehtäviä ja 30 toimihenkilötehtäviä.

Henkilöstön tueksi tukiryhmä

Henkilöstön tueksi on Enstossa perustettu erillinen tukiryhmä, jonka tehtävänä on vastata ajankohtaisiin käytännön kysymyksiin, hankkia tietoja ja koota tietopakettia esimerkiksi koulutusmahdollisuuksista ja työttömyyspäivärahoista.

Ensto aloitti neuvottelut henkilöstön kanssa tammikuussa. Niiden aikana on käyty läpi työnjako Keilan tehtaan sekä Suomessa Porvoossa ja Mikkelissä sijaitsevien tehtaiden kesken. Suomessa neuvottelut ovat koskeneet ensisijaisesti työtehtäviä tuotannossa, logistiikassa ja niihin liittyvissä toiminnoissa.

Enstolla on yhtiöitä 14 eri maassa. Henkilöstön kokonaismäärä oli kesäkuun lopussa 1256, josta 373 henkilöä toimii Suomen ulkopuolella. Tuotantoa on tällä hetkellä Suomen ja Viron lisäksi Puolassa ja Kiinassa. Enstolla on kokemusta tuotantotoiminnasta Suomen ulkopuolella noin kymmenen vuoden ajalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Finnair lisää lentoja Lappiin ensi talvena – ”Vetovoima on kasvussa”

    7. 7

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    8. 8

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    9. 9

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    10. 10

      Nousukäyrälle jatkoa: Suomen vienti kasvoi helmikuussa 6 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    3. 3

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    4. 4

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää