Vuokila jättää Skandia Lifen

Julkaistu:

Skandia Lifen Suomen toiminnoista vastaava Timo Vuokila jättää tehtävänsä parin kuukauden kuluttua.

Onko kyse omasta päätöksestä?

– Tämä oli täysin oma päätös, eikä tähän liity sen kummempaa dramatiikkaa.

Taloussanomat uutisoi huhtikuussa, että kymmenettuhannet suomalaissäästäjät ovat todennäköisesti ostaneet Skandia Lifen sijoitus- ja eläkevakuutuksen virheellisen tarjouslaskelman perusteella vuosina 1995–2003.

Tarjouslaskelmista puuttui prosentin vuotuinen kulu. Piilokulu aiheuttaa lehden mukaan pitkäaikaisten vakuutusten tuotto-odotukseen erittäin suuren virheen.

Vakuutusvalvontavirasto huomautti asiasta Skandia Lifea maaliskuussa 2003. Huomautus hautautui arkistoihin miltei vuodeksi.

Skandia Life muutti huomautuksen jälkeen tarjouslaskelmiaan. Nykyään niissä on mukana kaikki asiakkailta perittävät kulut.

Onko tämä lähdön taustalla?

– En kommentoi ratkaisuni taustoja, eikä tällaisilla asioilla ole tekemistä keskenään.

Mihin menette?

– Jätetään se vielä kertomatta.

Samalle alalle?

– En lähde kommentoimaan.

Kuka tulee tilallenne?

– Yhtiö tiedottaa näistä asioista. En tässä yhteydessä lähde kertomaan näitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Solidium osti Konecranesia 93 miljoonalla eurolla

    6. 6

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    7. 7

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    8. 8

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    9. 9

      Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja eroaa

    10. 10

      Luokituslasku painaa osakkeita Kiinassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    6. 6

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää