Ruotsin valtionyrityksillä tuottoisa alkuvuosi

Ruotsin elinkeinoministeri Leif Pagrotsky esitteli eilen tyytyväisenä valtion kokonaan tai osittain omistamien yritysten tuloksia: omistukset kartuttivat alkuvuonna valtion kassaa lähes 1,8 miljardia euroa, mikä on 38 prosentin parannus viime vuoden tammi–kesäkuuhun.

Ruotsin valtio jakaa omistuksensa kahteen kategoriaan. Muun muassa TeliaSonera ja lentoyhtiö SAS luokitellaan markkinoiden ehdoilla toimiviksi yrityksiksi, kun taas esimerkiksi apteekki Apoteket sekä alkoholiliike Systembolaget ovat yrityksiä, joilla on "erityisiä yhteiskunnallisia intressejä".

Ensimmäisen ryhmän tulos parani 34 prosenttia. Rahavirrasta on kiittäminen sähköyhtiö Vattenfallia, TeliaSoneraa ja Postenia, joista erityisesti jälkimmäisen tulos miellytti elinkeinoministeriä. Ruotsin posti kun on kamppaillut pitkään saadakseen tuloksensa plusmerkkiseksi.

Huolenaiheina ovat puolestaan SAS ja valtion rautatieyhtiö SJ, joiden kannattavuus on yhä huono.

Myös yhteiskunnallisten yritysomistusten tuottavuus parani. Muun muassa Apoteket ja pelimonopoli Svenska Spel tekivät hyvän tuloksen. Systembolagetin kehitys sen sijaan oli odotetusti huono: viinan myynti väheni tuloskaudella 12 prosenttia.

Omistuksia

ehkä myyntiin

Ruotsin valtion omistusten mahdollisesta myymisestä nousee silloin tällöin keskustelua. Viime aikoina tapetilla on ollut erityisesti rautateiden rahtiliikennettä dominoivan Green Cargon myynti.

Eilen Pagrotsky ei kuitenkaan halunnut kertoa, miten myyntineuvottelut etenevät, eikä suostunut sen kummemmin kommentoimaan, onko saksalainen Deutsche Bahn neuvotteluissa mukana.

Sen sijaan ministeri kommentoi valtion omistuksia Nordeassa ja OMX:ssä. Hän ei sulje pois, että valtio voisi myydä 18 prosentin osuutensa Nordeassa tai 6,9 prosentin siivunsa OMX:ssä, mutta korostaa samalla näiden yritysten tarvitsevan valtion tapaisen "vahvan, vastuullisen omistajan".

– Yrityksiä ei saa jättää tuuliajolle noin vain, Pagrotsky sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Kommentti: Rikkaiden leskille jopa 7 500 e/kk – jos etu viedään, tämä ryhmä kärsii

    9. 9

      Miksi meille syötetään tällaista roskaa?

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää