Ennätystehtailua

Julkaistu:

Tästä puhutaan: Ruotsalaiset ovat viime kuukausina kunnostautuneet ennätyksissä. Kesä oli ennätyksellisen sateinen, seitsenottelija Carolina Klüft ennätyksellisen voitokas ja Tre Kronor ennätyksellisen huono. Hiljattain ennätyksiin päästiin myös asuntomarkkinoilla: asuntoneliöiden keskihinnat Tukholman keskikaupungissa nousivat yli 33 000 kruunuun eli lähes 3 700 euroon.

Asuntojen ja omakotitalojen hinnat ovat nousseet tasaisesti myös Göteborgissa ja Malmössa. Kalleinta asuminen on kuitenkin pääkaupungissa, jossa asunnosta voi helposti joutua pulittamaan yli 5 500 euroa neliöltä. Omakotitalon keskihinta Tukholman alueella on reilut 255 000 euroa, mutta yli 1,2 miljoonan euron kaupat eivät enää ole harvinaisia.

Viime kuukausina kiihtynyt hintaralli on saanut monet pelkäämään uutta asuntokuplaa – ja sen puhkeamista. Matalat korot ovat rohkaisseet ruotsalaisia lainaamaan yhä enemmän ja enemmän rahaa asuntokauppoihin, ja nyt useat ekonomistit ennustavat korkojen lähtevän nousuun.

Asunnon ostaminen keskustasta vaatii tavallisilta ihmisiltä jättimäistä pankkilainaa, minkä vuoksi monet tukholmalaiset haluavatkin asua vuokralla. Pienituloisille sekin on tosin hankalaa, sillä vuokrasopimuksilla käydään laitonta kauppaa. Eräs tuttuni harkitsi hiljattain yli 100 000 euron pulittamista vuokra-asunnosta.

Vuokralla tai omistusasunnossa, keskusta-asuminen on pääosin hyvätuloisten etuoikeus. Ruotsin suurkaupunkeihin on jo syntynyt vahva segregaatio, jossa vähemmän ansaitsevat – usein maahanmuuttajat – sijoittuvat omiin lähiöihinsä kaupungin laidoille.

Viikon tärppi:

Tensta on yksi Tukholman huonomaineisimmista asuinalueista, jonka asukaskunta koostuu pääosin maahanmuuttajista. Viime aikoina alue on kuitenkin ryhtynyt tietoisesti työskentelemään imagonsa parantamiseksi. Eräs tärkeimpiä välineitä tässä työssä on kehuttu Tenstan taidehalli, joka avataan tänään uudelleen. Näyttelyistä vastaavat nyt uudet taiteelliset johtajat, ja ensimmäisenä näyttelyvuorossa on turkkilainen taitelijaryhmä Oda Projesi.

Tensta Konsthall sijaitsee Tenstan metroaseman vieressä. Metron sininen linja, suunta Hjulsta.

www.tenstakonsthall.com

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    3. 3

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    7. 7

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    8. 8

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Yleensä bensa kallistuu kesäksi – tänä vuonna ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää