Riittääkö energia?

Julkaistu:

Kuntavaalit lähestyvät ja keskustelu julkisen sektorin palveluista kiihtyy. Kansalaisten toiveissa ja päättäjien lupauksissa kangastelee toimiva ja kansalaisia palveleva yhteiskunta, jonka epäilemättä tulisi perustua edistykselliseen ja pitkälti automatisoituun tietotekniikkaan. Suomenhan tulisi pienenä hyvinvointivaltiona kulkea tämän kehityksen kärjessä.

Pelkään, että tätä keskustelua ei käydä todellisten ongelmien ja niiden mahdollisten ratkaisujen pohjalta. Todellinen ongelma piilee väestön ikääntymisessä ja siitä johtuvassa palvelutarpeen ja kustannusten kasvussa.

Vaikka Suomen julkinen sektori kestääkin eurooppalaisen tehokkuusvertailun, ovat kymmenet tuhannet työntekijät siitä huolimatta sidottu hoitamaan tehottomia prosesseja virastojen ja laitosten ‘takahuoneissa’.

Nämä resurssit voitaisiin ja ne pitäisi siirtää palvelemaan asiakkaita. Lähivuosien eläkepoistuma näistä tehtävistä riittää, kunhan vakanssit rationalisoidaan samalla nopeudella. Tämä yhtälö edellyttää, että hallinnon prosessit ja niitä tukevat tietojärjestelmät yhdenmukaistetaan ja kytketään toisiinsa siten, että itsepalvelu pankkien tapaan tulee toimimaan myös käytännössä.

Tässä todellinen haaste onkin. 1980-luvun hulluina vuosina it-toiminnot hajautettiin siten, että tänä päivänä yhtä toimintoa, kunnallista tai valtiollista, hoidetaan sadoilla erilaisilla ohjelmistoilla. Maan hallitus ymmärtää ongelman ja tahtoa tilanteen ratkaisemiseksi on olemassa, mutta riittääkö energia ja johtamisvälineet, piiskat ja porkkanat, murtamaan kuntien ja ministeriöiden päätösvaltaa tarvittavissa määrin.

Hallinnon rationointi tietotekniikan avulla ei yksin riitä ratkaisemaan ongelmaamme. Tarvitaan mittavaa julkisten palveluiden yksityistämistä, valikoivaa siirtolaisuutta Suomeen sekä työssäoloajan pidentämistä.

Mitä tekniseen infrastruktuuriin tulee, en ole vakuuttunut siitä, että markkinavoimat hoitavat laajakaistakysymyksen. Tuskin Suomeen olisi syntynyt rautateitä ilman julkista rahoitusta.

Kirjoittaja Pyry Lautsuo on Suomen IBM:n toimitusjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    4. 4

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    9. 9

      Näin Suomen talouskasvua on ennustettu tänä vuonna – maaliskuun luvuista tultu huimasti ylös

    10. 10

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää