Nordea suunnittelee Fidenta-mallin laajentamista

Julkaistu:

Pankkikonserni Nordea harkitsee yhteistyötä tietojärjestelmien ohjelmoinnissa ja ylläpidossa.

Suomessa Nordealla ja TietoEnatorilla on yhteinen Fidenta-yritys, joka vastaa pankkijärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta. Muissa Pohjoismaissa pankin omat tietotekniikkaosastot pääosin huolehtivat järjestelmäkehityksestä.

Nordea on viime vuosina etsinyt kumppanuuksien avulla lisää tehoa tietotekniikan hoitoon ja vähentänyt omaa tietotekniikkaväkeään.

– Fidentan kaltaisen yhteistyömallin laajentaminen on harkittavana ensi vuonna. Ratkaisu edellyttää tietysti hankkeen kilpailuttamista, Nordean varakonsernijohtaja Markku Pohjola suunnittelee.

Verkkopankista uusi sovellus

TietoEnatorin ja Nordean yhteisyrityksen hedelmiä on muun muassa verkkopankkisovellus, joka on levinnyt Suomesta muihin Pohjoismaihin.

Verkkopankin yrityssovelluksesta ovat tulleet asiakaskäyttöön uudet versiot. Ne kattavat muun muassa konsernin maksujärjestelmän, joka yhdenmukaistaa maksamisen ja varojen liikuttelun eri Pohjoismaissa. Yritysasiakkaan ei enää tarvitse kirjautua uudelleen, kun hän asioi naapurimaan pankkitilillä.

Trading-osaaminen Suomeen

Pankki on myös uusinut valuuttakaupan ja rahamarkkinatoimintojen trading-järjestelmänsä.

Aiemmin pankkikonsernissa toimi satakunta erilaista alueeseen liittyvää järjestelmää. Nyt alan sovelluksia on alle kymmenen. Trading-järjestelmäksi Nordea valitsi pääosin Wall Street Systemsin valmisohjelman.

Järjestelmäuudistuksen yhteydessä Nordea keskitti trading-kaupankäynnin back-office -toiminnot Suomeen.

It-väki vähenee Nordeassa

Nykyisen laajuinen Nordea syntyi neljä vuotta sitten, kun tanskalainen Unidanmark ja norjalainen Christiania Bank liittyivät suomalaisen Meritan ja ruotsalaisen Nordbankeniin muodostamaan liittoon. Fuusioituminen näkyi sovellusviidakkona. Salkussa oli fuusion jäljiltä 2 200 erilaista sovellusta.

– Tavoitteena on aikanaan päästä 500–1000 sovellukseen, Pohjola laskee.

Tietotekniikka-ammattilaisten määrä on Nordeassa parissa vuodessa pudottanut 3 000 työntekijästä 1 800 henkeen.

Vähennystä on synnyttänyt Nordean ja IBM:n viimevuotinen ulkoistussopimus, jossa 900 henkeä ja keskuslaitteiston hoito siirtyivät IBM:n ja Nordean perustamalle yhteisyritykselle, Nordic Processorille.

Tukholmaan muutto avoinna

Yhtiö keskittää laitteiden hoidon Tukholmaan. Tukholmaan tulee kaksi täysin peilaavaa tietotekniikkakeskusta.

Keväällä Norjan tietotuotanto siirtyi Ruotsiin. Suomalaisten toimintojen siirtymisestä pankki ei ole vielä lyöty lukkoon aikataulua. – Siirros tulee ajankohtaiseksi seuraavan kolmen vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää