Jouko Mykkäsen nenä ei pettänyt viinikilpailussa

Julkaistu:

Haaga Instituutin yliopettaja ja Taloussanomien viiniasiantuntija Jouko Mykkänen voitti eilen Wine Master Challenge 2004 -kilpailun. Viinitietokilpailun järjesti Heinon Tukku Helsingin Messukeskuksessa.

Mykkänen päihitti kutsukilpailussa tusinan muita viinialan tuntijoita, muun muassa viinimestareiden hallitsevan Suomen mestarin Petri Pellisen.

– Olen tosi yllättynyt omasta tasostani, koska vastus oli kova. Mukanahan olivat myös viinimaailman arvostetuinta Master of Wine -tutkintoa suorittavat suomalaiset Essi Avellan, Mika Vanne, Tuomas Meriluoto ja Juha Lihtonen, vastikään flunssasta toipunut Mykkänen sanoi.

Jännitystä lisäsi vielä se, että osallistujista suurin osa on Mykkäsen entisiä oppilaita.

Nopeatempoisessa kisassa näkyi monta erilaista haistelu- ja purskutustyyliä. Asiantuntijoilta tentattiin, ovatko viinit Euroopasta vai uudesta maailmasta, mistä maasta ja alueelta, mitä rypälettä ja vuosikertaa ja kuka on tuottaja. Hankalin tunnistettava oli monelle vuosikertasamppanja.

Viimeisellä kierroksella Mykkästä vastaan kilpaili Ravintola Näsinneulan sommelier Christina Suominen, joka keräsi alkukilpailussa parhaat pisteet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää