Hartwallin lähtö painoi SEKin myyntikatteen laskuun

Elokuussa päättynyt tilikausi oli Suomen suurimmalle mainostoimistolle SEK & Greylle vaisu. Suuren asiakkaan, Hartwallin menetys painoi myyntikatteen alle edellisen tilikauden 14,5 miljoonan euron.

Nyt SEKillä on takana kolme miinusmerkkistä vuotta. Huippuvuonna 2001 myyntikatetta kertyi peräti 19 miljoonaa euroa ja ero seuraavaksi suurimpaan, Eviaan, oli reilut neljä miljoonaa euroa. Viime vuonna SEKin ja kakkosena olleen PHS-ryhmän ero oli enää puoli miljoonaa euroa.

Ensimmäinen takaisku alkaneella tilikaudella on pitkäaikaisen asiakkaan Saarioisen ilmoitus siirtyä Bob Helsingin asiakkaaksi. Myyntikatetuotoltaan asiakas oli toimistolle suurehko.

Alkuvuodesta SEKin toimitusjohtajaksi tullut Pekka Kivimaa suhtautuu tulervaisuuteen kaikesta huolimatta valoisasti.

– Nyt ollaan jo menossa ujosti ylöspäin.

Kasvunäkymien perustana on Kivimaan mukaan se, että ”aika moni asiakas tekee nyt suurempia tulevaisuuteen liittyviä asioita”. Kampanjasuunnitteluksi ne konkretisoituvat loppusyksyllä ja alkuvuodesta.

Suunnitelmat Venäjällä työllistävät Kivimaata lähiaikoina. Yhdessä Grey-ketjun kanssa SEK tutkii tosissaan mahdollisuuksia perustaa täysimittainen mainostoimisto Pietariin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    3. 3

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Mnuchin vahvisti USA:n yritysveron laskun – lisätietoja odotetaan vielä tänään

    7. 7

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    8. 8

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    9. 9

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    10. 10

      Fortum teki ison omistusjärjestelyn Norjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    8. 8

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    9. 9

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää