Miesten töissä – ja vähännaistenkin

Julkaistu:

Kuka sanoikaan: Hän tarvitsi tämän, nyt on aika pysähtynyt. Toivon, että tämä olisi kaiken uuden alku.

Keskustan puoluejohto Anneli Jäätteenmäestä? Vai olivatko ne Arto Bryggaren terveiset Tapani Ilkalle? Vai näinkö itki Paavo Noponen Lasse Virenin kaaduttua silloin, kun Suomessa vielä oli yleisurheilua?

Väärin, kaikki väärin. Näin lausui ystävä ja manageri Jussi Niemi, kun Matti Nykänen oli vangittu toisen ystävän puukotuksesta. Uusi lentävä lause on syntynyt.

"Hän tarvitsi tämän", voi tästä lähtien kannustaa esimerkiksi rattijuoppoa, lapsensa kaappaajaa tai sisäpiiririkollista. Uhreista viis. Pääasia, että rikollinen saa uuden reippaan alun ja kaiken mahdollisen tuen.

– Uutinen oli sokki, mutta olen osannut odottaa sitä jo pitkään. Yhteiskunnan olisi pitänyt järjestää Matille hoitoa jo aikoja sitten.

Kivakiva! Yhteiskuntaa ei olekaan kollektiivisesti syytetty sitten 1970-luvun. Tähän ylsi Iltalehdessä toinen vangitun ystävä, nimeltään Carl Danhammer.

Minulla ei ole mitään käsitystä, kuka on tyyppi nimeltään Carl Danhammer, enkä halua koskaan tietääkään. Turvakamerakuvista päätellen hän ei ainakaan istu KKO:ssa, mikä on tietysti nykyisin jo meriitti sinänsä.

Ihminen haluaa olla luonnostaan vapaa kuin Panu Rajala ja katkoa ja kyseenalaistaa sitovia kahleita. Toisilla vapauden illuusio menee liian pitkälle. Sellaisesta on tiettyyn pisteeseen asti rentouttavaa lukea, jos itse on turbokapitalismin ahdistettuna murusena kuin Juha Siltalan kirjassa.

Työ vie kaiken ajan ja energian, eikä "ihmisarvoiselle elämälle" jää enää aikaa. Autiota hiekkarantaa ei ehdi katsella, kun koko ajan on hyökättävä ja samalla altistuttava julkisille käräjille. Yhtälaisia Nykäs-Matteja tässä ollaan koko keskiluokan proletariaatti. Eikä yhteiskunta hoida.

Yrityselämän analysointiin pyrkiminen tuntuu monille olevan liikaa. Siltala on saanut jo kiukkuisen vastaanoton, jossa on puututtu jopa hänen ulkonäköönsä. Onko professorin mutnikka, jolla on taipuisat hiukset, jotenkin sitten vähemmän uskottavampi kuin tankeaharjaksinen pörssianalyytikko?

Turha pelätä, että tämä nykyinen proletariaatti nousisi minkäänlaiseen vallankumoukseen. Siltalan kirja on samanlaista jumalanpilkkaa kuin aikoinaan Hannu Salaman Juhannustanssit. Tutisevapöksyinen keskijohto, jota ohjataan serotoniinilla kätevästä painopakkauksesta, lukee näitä saatanallisia säkeitä salaa peittonsa alla ja polttaa lopulta viisaasti koko opuksen.

Ihmisarvoista eli ihmisoikeuksien mukaista elämää ovat sen sijaan ryhdikkäästi puolustaneet molemmat, niin usein parjatut iltapäivälehdet huoltajuuskiistassa suomalaisen äidin ja amerikkalaisen isän lapsista. Se on lehdiltä miehen työ. Ai miksi miehen? Siksi, että iltapäivälehti maksaa yhden euron, ja naisen työ on vain 80 senttiä.

Oikeusministeri Johannes Koskinen kenties unohti ministerin roolinsa kommentoidessaan KKO:n päätöstä, mutta toisaalta: vain vellihousu jättäisi ottamatta kantaa asioissa, joissa on kysymys lapsen parhaasta. Aivan liikaa ohitse suhahtelee näitä tyyppejä, jotka pelkäävät niin pirusti, etteivät likomärkinä kommentoi edes aamusäätä.

Lapsen kuuntelemiseen tarvitaan herkkyyttä, eikä pakettiratkaisuja.

Joskus sama saattaisi toimia yrityselämässä, eikä herkkyys silloinkaan, eikä koskaan, ole heikkouden synonyymi. Raukat puukottavat, pelkurit piiloutuvat hupparin alle ja pötkivät pakoon. Viisas osaa myös sanoa: Erehdyin. Olin väärässä. Joskus sen myöntämiseen saattaa tuhlautua moni ihmisarvoinen loppuelämä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    2. 2

      Moody’s laski Britannian luottoluokitusta – ”Ei ole enää vakuuttunut”

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    8. 8

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    9. 9

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää