GNT kesti kireillä markkinoilla

Suomen ja Baltian alueen tietotekniikan ja viihde-elektroniikan tukkukonserni GNT kertoo säilyttäneensä vahvan markkina-asemansa ja tehneensä hyvän tuloksen vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Konsernin tulos tammi-kesäkuussa ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 3,4 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten lukema oli 3,1 miljoonaa.
Liiketulosta avitti volyymin kasvu ja tehostettu logistiikka. Liikevaihto nousi 310,3 miljoonaan euroon 236,9 miljoonasta.

Konsernin tarjoamien it-tuotteiden ja -komponenttien kilpailutilanne jatkui vuoden ensimmäisellä puoliskolla kireänä. Suomen kokonaismarkkinoiden arvo kasvoi hieman viime vuodesta. Kappalemääräisesti markkinat kasvoivat selvästi.

Baltia kasvussa

Baltiassa markkinat kasvoivat voimakkaasti, GNT:n arvion mukaan noin 20 prosenttia. GNT sanoo säilyttäneensä vahvan markkina-asemansa Suomessa sekä vahvistaneensa edelleen asemiaan Baltiassa ja Ruotsissa.

GNT solmi uusia toimittajasopimuksia F-Securen, LG:n, Motorolan ja Siemensin kanssa. LG:n tuotevalikoima laajeni myös kodinelektroniikkaan. Motorolan ja Siemensin kanssa aloitettiin yhteistyö matkapuhelimien jakelussa.

- Alan laskevista katteista huolimatta uskomme kannattavuuden pysyvän hyvänä volyymin tuomien mittakaavaetujen ja automaation tuoman tehokkuuden avulla. Uskomme, että pystymme edelleen vahvistamaan asemiamme kaikilla markkina-alueilla, kertoo GNT Finlandin toimitusjohtaja Mika Junnila.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    2. 2

      1669 e/kk – katso 20 vähiten tienaavaa ammattia

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    9. 9

      Colorado Bar & Grill -ravintolat vaihtavat omistajaa

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    9. 9

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    10. 10

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää