Asuntokauppa on selvästiviilentymässä Britanniassa

Julkaistu:

Uusien asuntolainojennostot romahtivatheinäkuussakorkeampienkorkojenpelästyttäessäostajat

Britanniassa pitkään ylikuumana käynyt asuntokauppa näyttää vihdoin viilentymisen merkkejä. Englannin keskuspankin tuoreen tilaston mukaan uusien asuntolainojen nostot romahtivat kuukausitasolla heinäkuussa.

Keskuspankin mukaan uusia asuntolainoja myönnettiin heinäkuussa 97 000, kun kesäkuun luku oli 112 000. Pudotus oli jyrkin sitten vuoden 1993, jolloin tilastoja on ryhdytty keräämään.

Markkinakäänteestä kielii myös maan suurimman asuntoluotto-osuuskunnan eilen julkistama tilasto, jonka mukaan elokuussa asuntojen hinnat nousivat kuukausitasolla vain 0,1 prosenttia, kun vielä heinäkuussa hinnat kiipesivät yli kaksi prosenttia.

ABN Amro -pankin ekonomistin James Carrickin mukaan korkeampi korkotaso näyttää vihdoin pelästyttäneen kuluttajat. Englannin keskuspankki on nostanut keskeistä ohjauskorkoaan jo viidesti sitten viime marraskuun. Ohjauskorko on nyt 4,75 prosenttia, ja ekonomistit ennustavat korkojen nousevan 5,00 prosenttiin vielä tänä vuonna.

Kotitalouksien velkojayli biljoona euroa

Englannin keskuspankki on pitkin kevättä ja kesää varoittanut kuluttajia asuntojen hintojen ja lainakustannusten noususta.

Britit ovat Euroopan velkaantuneimpia ja kotitalouksien yhteenlaskettu velkataakka on yli biljoona puntaa eli 1,5 biljoonaa euroa. Biljoona on tuhat miljardia. Brittien velkaantuneisuus on lähes yhtä suurta kuin maan bruttokansantuote.

Hinnat voivat laskeajopa 30 prosenttia

Britanniassa keskustellaan nyt kiivaasti, onko asuntomarkkinoille tiedossa kova vai pehmeä pudotus.

ABN Amron Carrick muistuttaa, että monet talouden perustekijät ovat nyt toisin kuin 90-luvun alussa, jolloin asuntomarkkinoilla tapahtui edellinen korjaus alaspäin. Nyt inflaatiovauhti on erittäin maltillinen, maassa on lähes täystyöllisyys ja talouskasvu hipoo neljää prosenttia tänä vuonna.

Osa talousennustajista uskoo rajuun korjaukseen asuntomarkkinoilla. Taloustutkimuslaitos NIERS:n mukaan asuntojen hintojen tulisi laskea noin 30 prosenttia saavuttaakseen tasapainotason.

Tämän suuruusluokan pudotus olisi kivulias miljoonille asunnonomistajille, silla biljoonan punnan velkataakka on huomattavasti vaikeammin hallittavissa, jos sen vakuusarvosta häviää kyseinen 30 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää