Vienti kasvoi reippaasti kesäkuussa

Julkaistu:

Suomen vienti kohosi kesäkuussa neljään miljardiin euroon eli kymmenen prosenttia edellisvuotista suuremmaksi. Kasvussa olivat muun muassa metallien perusteollisuus, kone- ja laitevienti sekä metsäteollisuuden vienti.

Tullihallituksen mukaan sen sijaan sähköteknisten tuotteiden vienti jäi hieman viime vuoden kesäkuun vientiä vähäisemmäksi.

Tuonti kasvoi kesäkuussa seitsemän prosenttia eli 3,1 miljardiin euroon. Kasvua vauhdittivat erityisesti sähkötekniset tuotteet sekä metallien perusteollisuus, mutta lisäystä oli myös kemian teollisuuden sekä koneiden ja laitteiden tuonnissa.

Tammi–kesäkuussa vienti kohosi vajaaseen 23,2 miljardiin euroon eli prosentin vuodentakaista suuremmaksi. Tuonnissa, joka oli runsaat 18,8 miljardia euroa, oli kasvua kaksi prosenttia.

Vuoden alkupuoliskolla EU-kauppa on jäänyt viime vuoden tammi–kesäkuuta vähäisemmäksi. Vienti EU-maihin supistui neljä prosenttia ja tuonti EU:sta kaksi prosenttia. Ulkokauppa on sen sijaan ollut selvässä kasvussa. Viennissä lisäystä oli kymmenen prosenttia ja tuonnissa kahdeksan prosenttia.

Kauppataseeseen kertyi kesäkuussa 874 miljoonaa euroa ylijäämää. Tammi–kesäkuussa ylijäämää on syntynyt runsaat 4,3 miljardia euroa. Vuosi sitten kesäkuun ylijäämä oli 723 miljoonaa euroa ja tammi–kesäkuun ylijäämä hieman yli 4,4 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    5. 5

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    6. 6

      Toivoton yhtälö koskettaa yhä useampaa – puolella miljoonalla suomalaisella vaikeuksia selvitä kotinsa remontista

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Liikemiehen villi visio: Joulupukille oma valtio Rovaniemen viereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää