Öljyn jalostusmarginaalien kupla puhkesi

Julkaistu:

Sijoittajat ovatkotiuttaneet bensan hintapiikin voitot eikä Fortumin öljynjalostus enää yllä alkukesän jättitulokseen

Öljyn jalostusmarginaalit ovat viime viikkoina painuneet jyrkästi alaspäin kesän huipputasoltaan. Raakaöljyn ja öljytuotteiden hintaeroa kuvaava Brent Complex -jalostusmarginaali oli korkeimmillaan kesällä lähes yhdeksän dollaria tynnyriltä. Tuoreimmista raakaöljyn ja jalosteiden noteerauksista jää selvästi alle neljän dollarin marginaali.

Jalostusmarginaalit heiluttavat rajusti Fortumin öljynjalostuksen tulosta. Huhti–kesäkuussa Fortumin öljynjalostus kaksinkertaisti liikevoittonsa ennen kertaeriä viime vuoden vastaavasta jaksosta 132 miljoonaan euroon.

Vuosituhannen korkeimmalta tasolta alkaneen marginaalien syöksyn vuoksi kolmannesta neljänneksestä ei tule yhtä rahakasta, vaikka jalostusmarginaalit eivät vieläkään ole jalostajalle huonoja.

Fortum saa noin kaksi dollaria keskimääräistä suuremman jalostusmarginaalin, koska se pystyy tuottamaan edullisesta venäläisestä raakaöljystä puhtaita eli kalliita jalosteita.

Sijoittajien armoilla

Keväällä marginaaleja veti ylös bensa, jonka ennätyksellinen markkinahinta oli viikkokeskiarvonakin enimmillään 18 dollaria raakaöljyä korkeampi. Tuoreimmissa noteerauksissa marginaali jää kahdeksaan euroon.

Kevään hintapiikki johtui sijoittajista, joita innostivat odotukset kesän bensapulasta USA:ssa. Todellista bensapulaa ei koskaan tullut.

– Alkukesän marginaaleissa ei ollut mitään tolkkua, ei niitä voi millään fundamenteilla selittää, sanoo polttoainetta maahantuovan Greenin hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen.

Hänen mukaansa suuret hedge fundit voivat heiluttaa öljytuotteiden markkinahintoja ”Matti Möttösen asiantuntemuksella, kunhan on pari miljardia taalaa sijoitettavana”.

Jalostusmarginaalien terävimmän piikin taittumisessa on kyse siitä, että suursijoittajat ovat kotiuttaneet voittojaan etenkin bensamarkkinoilta.

Paine siirtynyt lämmitysöljyyn

– Tällä hetkellä bensamarkkinat ovat rauhalliset ja paine on lämmitysöljyissä, arvioi Fortumin markkina-analyyseistä vastaava osastopäällikkö Pekka Purho. Elokuun 20. päivänä lämmitysöljyn noteeraukset Rotterdamissa olivat korkeampia kuin koskaan aiemmin.

Purhon mukaan bensiinin hintakuplaa puhkaisi kesällä myös kysyntä, joka pysyi korkean hinnan vuoksi USA:ssa viime vuoden tasolla. Kun usko bensapulaan katosi sijoittajilta, ne alkoivat kotiuttaa bensamarkkinoiden voittojaan jo kesäkuussa ja uudestaan heinäkuussa.

Talven lähestyessä lämmitysöljyn rooli kasvaa. Nyt varastot eivät Purhon mukaan ole erityisen pienet.

Oleellista on miten talvi alkaa tai sotkevatko esimerkiksi myrskyt Karibialla öljyn tuotantoa tai jalostamojen toimintaa.

Häiriöt voivat antaa sijoittajille hyvän syyn aloittaa spekulointi lämmitysöljypulasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    4. 4

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Lufthansa ja EasyJet loppusuoralla tarjouskilpailussa Air Berlinistä – ”Uskomme, että katoaa markkinoilta”

    7. 7

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    8. 8

      EKP:n Draghi: Euroalueen rahoitusvakauteen ei juurikaan kohdistu riskejä

    9. 9

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    10. 10

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää