Viihdeyhteiskunta is here!

Julkaistu:

Tietoyhteiskunnalle on korkealentoisia ja henkeviä tavoitteita, mutta kehitystä mitataan yksinkertaisilla mittareilla, kännyköiden, laajakaistaliittymien ja digiboxien määrällä. Välittämisen, kannustuksen, vapauden tai muiden ylevien arvojen mittaamiseen ei ole mittareita.

Ei kansalainen hanki digiboxia kannustaakseen tietoyhteiskuntakehitystä. Syynä voi olla huono tv-kuva, mutta useimmat haluavat enemmän televisio-ohjelmia. Perheen nuoriso kuolaa SubTV:n perään ja isä Urheilukanavan. Halutaan lisää viihdettä, SubTV:stä vanhojen sarjojen uusintoja.

Teleoperaattoreiden paras lobbari, liikenne- ja viestintäministeriö, hehkuu onnesta, kun kansalaiset ovat innolla ostaneet Euroopan kalleimpia adsl-liittymiä. Ei niitä hankita, jotta päästäisiin kiinni tietoyhteiskunnan palveluihin. Kaistaa tarvitaan digikuvien lähettämiseen, mp3:sten lataamiseen ja liikkuvan kuvan katsomiseen. Viihdytään ja viihdytetään.

Kännykät ovat yhden tietoyhteiskunnan painopistealueen keskeisin väline. Kännyköitä käytetään paikkatiedon välittämiseen. – Missä sä oot? – Onks paha paikka? Tavoitteet paikkatiedon paremmasta hyödyntämisestä ovat toteutuneet.

Turhaan saa hallituksen, Hurjatahdon vetämästä, ohjelmasta etsiä viihdettä. Oman kotifilosofimme raportista Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle ei myöskään viihdettä löydy, kulttuuri kylläkin. Hänelle ei selvästi ole mennyt himaan, ettei suurin osa kansalaisista illalla halua katsoa kulttuuria vaan viihdettä. Edellisen sanan kuullessaan he ryhtyvät hamuamaan sukkahousuihin pujotettua ja sohvan kulmaan hakaneulalla kiinnitettyä kaukosäädintä.

(Filosofin vitsi: TietoEnator on perustettu yhtiöittämällä VTKK.)

Raportista filosofille maksettu palkkio herätti enemmän huomiota kuin itse raportti. Tämä kertoo sekä ihmisten kiinnostuksesta että raportista. Meidän rahojen tuhlaaminen ja herrojen metkut ovat perinteistä viihdettä.

Kun filosofi heittäytyy selvitysmieheksi, on lopputuloksena konkreettisen toimenpideohjelman ja filosofisen pohdiskelun ristisiitos. Toimenpide-ehdotukset ovat filosofilta ja analyysi selvitysmieheltä. Ei kosketa tai innosta.

Onhan se vähän noloa, jos tietoyhteiskuntaan mennään viihde ja usein vielä aikuisviihde edellä, mutta mitä sitten. Jos kotona on tietokone ja laajakaista itsensä viihdyttämiseen, voi sillä varmasti hoitaa myös tietoyhteiskunnan palvelut, jos sellaisia sattuu tarvitsemaan ja jos sellaisia sattuu olemaan. Jos joku joskus keksisi digiTV:lle oikean, tarpeellisen ja toimivan kansalaispalvelun (mitä on syytä epäillä), on viihde tuonut laitteen jo olohuoneeseen.

Tietoyhteiskuntaa voimme tavoitella, mutta viihdeyhteiskunnassa olemme jo. Kiitos konvergenssin samat kamat sopivat kumpaankin tarkoitukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    2. 2

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    3. 3

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    4. 4

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    5. 5

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    6. 6

      Sampo on Solidiumin salkun jättiläinen – ”Huomattavan suuri, jos ei liian suuri”

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    9. 9

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    10. 10

      HS: KRP tutkii törkeää sisäpiirintiedon väärinkäyttöä Afarakissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    4. 4

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    5. 5

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    6. 6

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    7. 7

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    8. 8

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    9. 9

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    10. 10

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää