Basware suunnittelee osakeantia

Ohjelmistotalo Basware näkee osakeannintoteutumisen lähitulevaisuudessa realistisena

Ohjelmistotalo Baswaren hallitus on päättänyt tutkia mahdollista osakeannin toteuttamista syksyn aikana. Yhtiö on pidemmän aikaa miettinyt osakeantia, viimeisimmän osavuosikatsauksen yhteydessäkin asiasta mainittiin.

– Olemme seuranneet nyt markkinaa reilun vuoden ajan. Hanke on aktivoitunut, koska tilanne vaikuttaa olevan ihan kohtalainen, hallituksen puheenjohtaja Ilkka Sihvo sanoi uutistoimisto Startelille.

Osakeannin tarkoituksena on muun muassa vahvistaa Baswaren mahdollisuuksia yhtiön strategian mukaisen kasvun toteuttamiseen. Osakaspohjaa halutaan laajentaa ja tunnettuutta parantaa. Yhtiön osakkeita haetaan Helsingin pörssin päälistalle.

– Neuvonantaja on valittu, ja hanke on lähtenyt nyt eteenpäin. Oletusarvo on se, ettei tällaista hanketta olisi muuten polkaistu liikkeelle, jos emme näkisi, että lähitulevaisuudessa mahdollisuudet sille ovat realistiset, Sihvo totesi Startelille.

Baswaren kansainvälistyminen on edennyt suunnitelmien mukaan. Isot markkinat kuten Saksa, Ranska, Englanti ja Pohjois-Amerikka on jo avattu. Yrityskauppoja tehdään tulevaisuudessa lähinnä jakelukanavan tai tuoteportfolion kilpailukyvyn vahvistamiseen.

– Tähän mennessä Baswaren kasvu on lähes sataprosenttisesti orgaanista, Sihvo toteaa.

Baswaren osake on noteerattu Helsingin pörssin nm-listalla. Yhtiö listautui maaliskuussa 2000.

Listautumishinta oli silloin 5,70 euroa osakkeelta. Eilen puoliltapäivin osakkeen hinta oli 8,60 euroa.

Baswaren pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Konsernilla on seitsemän tytäryhtiötä, jotka sijaitsevat Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Liikevaihto vuonna 2003 oli 25,6 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää noin 280 henkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    8. 8

      Draghi: Maailmantaloudessa vahvistumisen merkkejä

    9. 9

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    10. 10

      TS: Osassa Suomea promilleraja laskemassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää