Tietokoneyhtiö HPhaluaa olla hip

Julkaistu:

Nuoret ovat Hewlett-Packardin uusin kohderyhmä

Tietokoneistaan tunnetun Hewlett-Packardin tavoitteena on olla kolmen vuoden kuluttua suurin kulutuselektroniikkabrändi. Tavoitteesta HP pyrkii tekemään totta uusille asiakasryhmille suunnatulla mainonnalla. Sen suunnittelussa yhtiö luottaa mediatoimistojen tutkimuksiin kuluttajien mediankäytöstä ja hankinnoista.

– Viitisen vuotta sitten kotitietokone oli useille vielä hyötylaite, jonka ostosta päättivät vanhemmat. Viihdelaitteiden hankinnoissa entistä enemmän sanansijaa on myös 15–20-vuotiailla, kertoo kuvankäsittely- ja tulostustuotteista vastaava johtaja Jari Rinne HP:lta.

– HP:n brändi on lupaus laadusta ja luotettavuudesta, mutta nuorille brändin pitää olla muutenkin houkutteleva. Aika paljon olemme olleet mukana esimerkiksi skeitti- ja laskettelutapahtumissa, joissa voimme esitellä tuotteitamme nuorille.

HP mainostaa aiempaa enemmän sisustus-, nuoriso-, naisten- ja trendilehdissä sekä musiikkikanava MTV:llä.

– Kilpailemme alle 25-vuotiaiden rahoista cokiksen ja farkkujen kanssa, Rinne toteaa.

Televisio ja sanomalehdet ovat Rinteen mukaan yhä hyviä tapoja tavoittaa laajoja asiakasryhmät. Yhtiön markkinointibudjetista suurin osa kuluu yhteismarkkinointiin kumppaneiden ja vähittäiskauppiaiden kanssa.

– Teemme omaa kattomainontaa, jolla pyrimme luomaan oikean mielikuva HP:n brändistä. Koska emme myy suoraan kuluttajille, haluamme tuoda vahvasti kauppapaikat esiin.

Kulutuselektroniikan osuus on nyt neljännes HP:n liikevaihdosta, ja se on yhtiön nopeimmin kasvava liiketoiminnan alue.

Vahvin ote HP:llä on digikameramarkkinoista, joista se hallitsee noin viidennestä ja jää myyntimäärissä jälkeen vain Canonista. Sen uusimpia kuluttajatuotteita ovat mp3-soittimet ja lähivuosina kauppoihin saapuvat litteät taulutelevisiot.

– Tavaratalot ovat tämän vuosituhannen puolella ottaneet vahvasti osuuksia tietokonekaupasta. Tavaratalot ja kodintekniikkaketjut ovat meille hyviä myyntikanavia jatkossakin, sillä niissä kuluttajat muutenkin asioivat, Rinne toteaa.

Yhdysvalloissa ja muutamassa Euroopan maassa HP myy tuotteitaan myös verkossa suoraan kuluttajille, mutta Suomessa aiotaan jatkaa myyntiä kumppaneiden kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi ammattibarometri julki: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    2. 2

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    3. 3

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    4. 4

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    5. 5

      Liikemiehen villi visio: Joulupukille oma valtio Rovaniemen viereen

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Yksi asukas voi aiheuttaa ötökkäpiinan koko taloon – osa kieltäytyy luteiden hävityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    11. Näytä lisää