Brändillä on väliä

Julkaistu:

Poowadol Yosboon voi vakuuttaa, että Nokian puhelimet eivät ole täysin out. Todisteeksi 16-vuotias bangkokilainen voi näyttää kasvoissa ja selässä olevat puukonjäljet, jotka Nokian 7200 -puhelimeen likaa ihastuneet ryöstäjät aiheuttivat viime perjantaina.

Suuret brändit ovat näyttäneet voimiaan myös Kiinassa. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla paikallisten matkapuhelinmerkkien markkinaosuus putosi Kiinassa 49 prosentista kolme prosenttiyksikköä ja arvossa 42 prosentista noin 37 prosenttiin.

Alkuvuonna kaksinkertaistuneesta Kiinan matkapuhelinviennistä paikallisten merkkien osuus oli vain neljä prosenttia. Paikallisten halpabrändien vetovoima näyttää siis hiipuneen Kiinassa, ja muualla tuota vetovoimaa ei edes ole olemassa.

Pelkistäen voi väittää, että brändi ratkaisee koko Nokian menestyksen. Siksi matkapuhelinoperaattoreiden halu tehdä kaikista puhelinvalmistajista eräänlaisia ”Pirkka-tuotteiden valmistajia” on Nokialle äärimmäisen vaikea asia. Vielä vuosi sitten yhtiö vähätteli haastetta julkisuudessa. Kun kansainväliset operaattorit ovat toistaneet viestiään sekä teoilla että lausunnoilla, ei viestiä voi enää vähätellä.

Puhelinoperaattorit ja -valmistajat käyvät kovaa kisaa siitä, kumman brändi on asiakkaille tärkeämpi. Nokiaa on kritisoitu joustamattomuudesta tuossa kisassa.

Mutta toisaalta voi kysyä, miksi Nokian olisi pitänyt joustaa. Mitä Nokialle tarkoittaisi alistuminen ”kaupan merkkien”-valmistajaksi? Lohkaisisiko yhtiö joustavuudella heti suuren palan yhdestä tärkeimmästä aseestaan eli brändistä? Vai onko sittenkin viisainta keskittyä oman brändin rakentamiseen?

Kuluttajat luottavat Coca-Colaan niinkin yksinkertaisessa bisneksessä kuin virvoitusjuomavalmistus. Siksi voisi kuvitella, että vahvalla merkillä on elintilaa myös matkapuhelinbisneksessä, vaikka kännykkä onkin muuttunut erikoistuotteesta normaaliksi kulutuselektroniikaksi.

Myyntiverkoston vahvistaminen on yksi ase, jolla Nokia on edennyt Kiinassa. Aikaisemmin yhtiö luotti pitkälti paikallisiin myymälöihin suurissa kaupungeissa, mutta nyt yhtiöllä on uudistettu jakeluverkosto yli 300 kiinalaiskaupungissa.

Vahva jakeluverkosto ratkaisee paljon ja ainakin Euroopan matkapuhelinbisneksessä operaattorit ovat tärkeä osa tuota verkostoa. Siksi sijoittajia kiinnostaa, miten Nokia aikoo rakentaa suhteensa operaattoreiden kanssa niin, että vahva ote omasta brändistä säilyy.

Nokia on perinteisesti ollut vaitelias viestijä, joka puhuu konkreettisten asioiden sijaan visioista ja tahtotilasta. Siksi täsmällistä vastausta kysymykseen on vaikea saada. Eikä täsmällisen vastauksen antaminen olisi välttämättä viisastakaan, kun neuvottelut ovat meneillään.

Kolmannen sukupolven puhelinteknologian eteneminen voisi auttaa Nokiaa pattitilanteessa. 3g-puhelimet ovat nimittäin niin paljon gsm-puhelimia monimutkaisempia huollettavia, että operaattorit voivat mielellään heittää pallon takaisin valmistajille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    4. 4

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    9. 9

      Näin Suomen talouskasvua on ennustettu tänä vuonna – maaliskuun luvuista tultu huimasti ylös

    10. 10

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää