Pääomasijoituksetkasvussa Suomessa

Julkaistu:

Suomalaiset pääomasijoittajat tekivät vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla sijoituksia yhteensä 201 miljoonalla eurolla. Viime vuoden jälkipuoliskolla sijoituksia tehtiin 132 miljoonalla eurolla.

Ensisijoitusten osuus vuoden ensimmäisen puoliskon aikana sijoitetusta pääomasta oli 78 prosenttia. Euromääräisesti ensisijoitukset kasvoivat edellisvuoteen verrattuna. Kasvu johtuu suurista yksittäisistä sijoituksista. Ensisijoitusten lukumäärä on laskenut verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

– Aikaisen vaiheen yrityksiin tehdyt ensisijoitukset ovat kasvusuunnassa, Suomen pääomasijoitusyhdistyksen puheenjohtaja Kari Rytkönen toteaa yhdistyksen tiedotteessa.

Aikaisen vaiheen yrityksiin tehdyt sijoitukset vastasivat 41 prosentin osuutta ensisijoitusten kokonaislukumäärästä. Vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana aikaisen vaiheen yritykset saivat ensisijoituksia 20 miljoonalla eurolla. Koko edellisvuonna nämä yritykset saivat ensisijoituksia 15 miljoonalla. Johdon yritysostoihin suunnattujen sijoitusten osuus oli 46 prosenttia. Koko viime vuonna osuus oli 61 prosenttia.

Ensisijoituksiin käytetyt pääomat painottuivat teollisuustuotantoon ja palveluihin. Tieto- ja viestintätekniikan osuus ensisijoitusten kokonaisarvosta oli yhdeksän prosenttia ja lääketieteen ja bioteknologian osuus kuusi prosenttia.

Jatkosijoituksiin käytetystä pääomasta 38 prosenttia kanavoitiin aikaisen vaiheen yrityksiin. Jatkosijoitukset painottuivat erityisesti lääketieteen yrityksiin.

Tiedot perustuvat Suomen pääomasijoitusyhdistyksen puolivuotistutkimukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    3. 3

      Kosmonauttien käsistä kellohipsterien ranteisiin

    4. 4

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    5. 5

      Saksan vaalitulos painaa euroa

    6. 6

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    7. 7

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Saksan vaalit muuttaa hallituksen – kiristyykö eurokuri?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    3. 3

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    7. 7

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    8. 8

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää