Vertaisverkot Helsingin yliopiston kiusana

Helsingin yliopiston verkossa kulkeva tiedostonvaihtoliikenne syö nykyisellä kasvuvauhdilla vuodessa kaiken kapasiteetin. Tietotekniikkaosasto on saanut valituksia "huolestuttavan paljon" myös henkilökunnan koneissa pyörivistä tiedostonjako-ohjelmista.

Tietotekniikkaosasto aikoo käsitellä ongelmaa lähinnä muistuttamalla käyttäjiä käyttösäännöistä, jotka kieltävät p2p-ohjelmien käytön. Lisäksi yli prosentin siivun liikenteestä syövien koneiden omistajat saavat sähköpostitse kirjallisen huomautuksen.

Tietotekniikkaosasto kertoo saaneensa tavallista enemmän valituksia tekijänoikeuksien suojaaman materiaalin jakamisesta yliopiston verkkoon liitetyiltä koneilta vertaisverkkosovelluksilla kuten KaZaA, Gnutella, BitTorrent ja WinMX.

- Valituksia on tullut asuntola- ja kotikoneiden lisäksi huolestuttavan paljon myös yliopiston laitoksilla olevista henkilökunnan työkoneista. Tämä asettaa yliopiston outoon valoon, tietotekniikkaosaston syyskauden alussa lähettämässä muistutuksessa todetaan.

Valituksia suurempi ongelma on muistutuksen mukaan se, että p2p-ohjelmat tekevät käyttäjänsä koneesta piraattipalvelimen jakamalla automaattisesti kaiken verkosta haetun materiaalin sinne takaisin. Lisäksi tietotekniikka osastoa huolettaa ohjelmien sisältämät takaportit ja muut vakoilukomponentit.

Jaakko Kuivalainen/ Digitoday

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    9. 9

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    10. 10

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    11. Näytä lisää

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää