Kelmi kumppani on yritysten isoin Venäjä-riski

Julkaistu:

Taloustilanne on yhä pienempi riski Venäjällä eikä Jukoskaan säikäyttänyt suomalaisia

Monien Venäjällä toimivien suomalaisyritysten mielestä ikävät yllätykset yhteistyö- tai liikekumppanin kanssa ovat suurempi riski kuin vaikkapa riskit Venäjän taloudessa tai politiikassa.

– Oikean ja luotettavan paikallisen kumppanin löytäminen on erittäin tärkeää, sanoo asuntotuotantoa Venäjällä lisänneen YIT Rakennuksen toimitusjohtaja Ilpo Jalasjoki.

Samaa mieltä on parhaillaan yritysostoa Venäjältä suunnitteleva Atrian toimitusjohtaja Seppo Paatelainen.

– On hyvin tärkeä tietää millaisten kumppanien kanssa on tekemisissä. Kyllä Venäjälläkin liikemiesten taustoja pystytään jo selvittämään, mutta kumppaneihin liittyvä riski on isompi kuin pienessä maassa.

Yritysostoissa kumppaniriskiä voi välttää ostamalla mahdollisimman suuren osuuden ja paljon äänivaltaa. Vähemmistöosuudet voivat tietää ongelmia, kuten on käynyt vaikkapa Nokian Renkaille tai TeliaSoneralle. Nokian Renkaiden yhteisyritys venäläisen Amtelin kanssa kariutui ja TeliaSoneralla on ollut hankaluuksia osuutensa kasvattamisessa MegaFon-operaattorissa.

– Hankimme joka tapauksessa enemmistöosuuden. Silloinkin on hyvin tärkeä tietää, että kuka se on kumppani on, sanoo Paatelainen.

Talouden riskitpienentyneet

Venäjän talouskehitystä yritykset eivät pidä tällä hetkellä kovin suurena riskinä. Öljyn hinnan uskotaan pysyttelevän korkealla ja kasvavasta taloudesta on kovaa vauhtia tulossa yhä tärkeämpi kauppakumppani Suomelle.

Toukokuussa Venäjä kipusi jo Suomen kolmanneksi tärkeimmäksi vientimaaksi heti Ruotsin ja Saksan jälkeen. Tuonnissa maa on jo kärjessä yhdessä Saksan kanssa. Professori Kari Liuhto Turun Kauppakorkeakoulun Pan-Eurooppa Instituutista arvioikin, että Venäjästä tulee parin–kolmen vuoden kuluessa Suomen suurin kauppakumppani.

Kesällä ollut pankkikriisin poikanen ei myöskään hätkäytä. YIT:n Jalasjoen mukaan pankkikriisi ei ole suuri uhka yhtiön asuntotuotannolle Pietarissa ja Moskovassa. Asuntoluototus kun on Venäjällä vielä erittäin vähäistä ja lainsäädäntöäkään asiasta ei ole.

– Jos pankista ei saa lainaa, niin ei se meidän asuntotuotantoa oleellisesti haittaa, Jalasjoki sanoo.

Valuuttariski on edelleen olemassa. Asuntoja paikalle rakennettaessa se ei ole suuri, mutta esimerkiksi Pietarissa ja Moskovassa toimivalle Stockmannille ruplariski on merkittävä.

– Vieraalla valuutalla toimiminen on yritykselle aina riski ja rupla on maailmantaloudessa paljon villimpi valuutta kuin esimerkiksi dollari. Me olemme vuonna 1998 jo kerran nähneet, kun valuutasta lähtee ilmat pihalle. Silloin rupla heikkeni kolmessa viikossa 75 prosenttia. Se on meille kaikkein todellisin näistä Venäjä-riskeistä, sanoo Stockmannin tavarataloryhmän johtaja Jukka Hienonen.

Kansallistaminenei pelota

Yritykset myöntävät, että poliittiset maariskit Venäjällä ovat suurempia kuin länsimaissa. Monet eivät kuitenkaan usko, että Jukos-tapaus olisi lisännyt riskiä omaisuudensuojassa Venäjällä.

– Jukos-tapauksella on symboliarvo, mutta en pidä todennäköisenä, että länsimaiseen yritykseen kohdistettaisiin tällainen hyökkäys, sanoo Stockmannin Hienonen.

Myöskään professori Liuhto ei usko Jukos-skandaalin vaikeuttavan suomalaisten yritysten toimintaa Venäjällä. Liuhdon mukaan Jukosin vaikutukset saattavat näkyä lähinnä Kremlin kannalta strategisissa toimialoissa kuten vaikkapa öljybisneksessä

– Kannattaa pysytellä poliittisen talouden ulkopuolella. Riskinä on, että Venäjän federaatiot alkaisivat toimia Kremlin mallin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      USA haastaa Fiat Chryslerin oikeuteen

    4. 4

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Venäläinen bioteknologiayhtiö perustaa tehtaan Turkuun – investoi 25 miljoonaa

    8. 8

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    9. 9

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    10. 10

      Apple-sopimus kiidätti Nokiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    7. 7

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää