Talentumin Talouselämä-lehti menettiTradenomiliiton jäsentilaukset

Julkaistu:

Mediayhtiö Talentumin Talouselämä-lehti menetti Tradenomiliiton jäsentilaukset. 6 500 tradenomia saa nyt jäsenetunaan Acacom-yhtiön Bisnes.fi-lehden.

– Talouselämän lukijaprofiili on keski-iältään korkeampi kuin meidän jäsenprofiilimme. Bisnes.fi tulee myös halvemmaksi, koska se ilmestyy harvemmin kuin Talouselämä, perustelee Tradenomiliiton kehitysjohtaja Jari Varonen.

Talentumin levikki- ja tutkimusjohtajan Kari Tervosen mukaan tradenomien menetys ei vaikuta merkittävästi Talouselämän levikki- tai lukijamääriin. Levikintarkastuksen mukaan Talouselämän levikki oli viime vuonna 76 381 kappaletta, mistä 6 500 on noin 8,5 prosenttia. Tervosen mukaan tradenomitilaajia ei kuitenkaan ollut yhtä paljon kuin liitossa jäseniä.

Bisnes.fi:tä julkaisevan Acacomin toimitusjohtaja Jere Aromäki taas iloitsee kasvusta.

– Liikevaihtomme kasvaa tänä vuonna 2,2–2,5 miljoonaan euroon. Voittoakin pitäisi tulla.

Acacomin ykköstuote on yhdeksän kertaa vuodessa ilmestyvä Bisnes.fi, jonka jakelu on noin 20 000 kappaletta. Siitä noin puolet on Aromäen mukaan maksettua. Lehti ei kuulu Levikintarkastuksen piiriin.

Yhtiön Campus.fi-lehteä jaetaan neljä kertaa vuodessa noin 100 000 kappaletta neljänä eri versiona tradenomi-, ekonomi-, diplomi-insinööri- ja insinööriopiskelijoille. Kaikissa on oman materiaalin lisäksi Bisnes.fi-lehden aineistoa. Tekeillä on myös campus.fi-internet-sivusto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Korealaisyritys maksamassa 880 000 euron lunnaat kiristäjille – tulos voi olla surkea

    4. 4

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    5. 5

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    8. 8

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    9. 9

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    10. 10

      Alkotaxi-yrittäjä ja syyttäjä hakevat valituslupaa KKO:sta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    5. 5

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    6. 6

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    7. 7

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    8. 8

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    9. 9

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää