Venäläiset riitelevät öljyrahaston varoista

Julkaistu:

Yli 13 miljardin euron pottiajaetaan jo innolla

Venäjällä on syntymässä kiista siitä, miten käyttää koko ajan paisuvan vakausrahaston varoja. Vakausrahasto perustettiin pari vuotta sitten keräämään osa öljynviennistä tulevista valtion tuloista säästöön pahan päivän varalle ja ehkäisemään liian rahan taloudessa aiheuttamaa inflaatiota.

Samankaltainen tulevaisuusrahasto on esimerkiksi öljyrikkaalla Norjalla.

Vakausrahaston sääntöjen mukaan Venäjän hallitus ei voi koskea varoihin, ennen kuin ne ylittävät 500 miljardin ruplan eli runsaan 14 miljardin euron rajan. Rajan uskottiin tulevan vastaan vasta parin vuoden kuluttua, mutta pitkään jatkunut korkea öljyn hinta on paisuttanut vakausrahastoa niin nopeasti, että 500 miljardin raja ylittyy jo tämän vuoden loppuun mennessä.

Venäjän finanssiministeriön mukaan vakausrahastossa on vuoden lopussa 574,8 miljardia ruplaa.

Vakautusrahastosta on siis jaettavissa jo aivan lähiaikoina 74,8 miljardia ruplaa eli yli 2 miljardia euroa ja ensi vuonna vakausrahastoon uskotaan kertyvän vielä 387,8 miljardia ruplaa eli yli 11 miljardia euroa lisää. Rahaa Venäjän kansanedustajien ja hallituksen jaettavaksi on siis tulossa yhteensä yli 13 miljardia euroa.

Sijoitusehdotuksiaodotellaan

Venäjän hallitus määräsi keskiviikkona finanssiministeriön selvittämään yhdessä keskuspankin kanssa vuoden loppuun mennessä mahdollisia sijoituskohteita näille varoille. Varojen käytöstä on odotettavissa kova riita, sillä Venäjällä on jo ennestään kypsymässä tyytymättömyys niukasta budjettilinjasta samalla kun öljyrahaa suorastaan vyöryy valtion kassaan.

Tyytymättömyytensä hallituksen äskettäin alustavasti hyväksymään valtion ensi vuoden budjettiin ovat jo ilmoittaneet Venäjän puolustusministeri ja maatalousministeri. Molemmat vaativat miljardien ruplien korotusta ensi vuoden määrärahoihinsa. Muilta ministereiltä ja varsinkin duuman Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueelta on odotettavissa samankaltaisia vaateita keskustelun vakausrahoista kiihtyessä vuoden loppuun mentäessä budjetin tullessa duumaan.

Monet duuman kansanedustajat haluaisivat pistää rahat sosiaalisektorille ja suuriin investointihankkeisiin.

Finanssiministeri Aleksei Kudrin sen sijaan haluaa käyttää valtaosan rahoista korjaamaan valtion eläkerahastolle työnantajien sosiaaliturvamaksujen alentamisesta aiheutunutta vajausta ja valtion ulkomaanvelkojen takaisin maksuun.

Hallituksen vaikearajoittaa kuluja

Öljytulojen kasvaessa Venäjän hallituksen on yhä vaikeampi estää valtion kulujen nousua. Vaatimukset lisämenoista kasvavat koko ajan kansan ja poliitikkojen nähdessä öljyvarojen virtaavan kassaan. Samalla unohdukseen painuvat viiden vuoden takaisen talouskriisin opetukset.

Jos öljybuumi jatkuu vielä pari vuotta, Venäjän julkinen talous saattaa pöhöttyä niin pahoin, että öljyn hinnan jälleen laskiessa valtiontalous joutuu jälleen pahaan epätasapainoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    9. 9

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää