Esko Aho toivoo lisää yhteistyötä Ruotsin kanssa

Sitran yliasiamies Esko Aho korostaa kansainvälisen yhteistyön tiivistämisen tarvetta tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. Erityisesti hän kummastelee liian heikoksi jäänyttä teknologis-taloudellista yhteistyötä Ruotsiin.

Joidenkin suuryritysten fuusiot ja yhteinen omistajapohja ei takaa riittävää vuorovaikutusta ja voimien yhdistämistä länsinaapurin kanssa esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehitystyössä globalisaation kiristämässä kansainvälisessä kilpailussa. Aho patistaa suomalaisia tältä osin asennemuutokseen ja lopettamaan ruotsalaisten aliarvioinnin.

Kuopiossa eilen pidetyssä Johtamisforumissa puhunut Aho oudoksuu myös suomalaisten "uuskammoa" Venäjää kohtaan, vaikka siellä on avautumassa kasvavat markkinat talouden sekä ostovoiman kohenemisen myötä. Yksistään Moskovassa ja Pietarissa on jo 2,5 miljoonaa suomalaisten elintasoon yltävää henkilöä.

Suomalaisyritykset ovat jo heräämässä, mutta muussa yhteiskunnassa ei ole vielä havahduttu yhteyksien lisäämiseen.

Sitra painottaaterveydenhoitoa

Sitra on keskittämässä teknologian rahoituspanostuksiaan kapeammalle alueelle ja suhteellisesti aiempaa vähemmän bioalaan. Hänen mukaansa terveydenhuollon sektorin painoarvo nousee Sitran rahoituskohteena, koska ratkaistavana ovat monet hyvinvointivaltion kohtalonkysymykset väestön ikääntymisen ja orastavan työvoimapulan vuoksi.

Sitra on panostanut 70 prosenttia rahoituskiintiöstään lääketieteelliseen bioteknologiaan, mutta jatkossa Esko Aho odottaa muitakin pääomasijoittajia panostustalkoisiin Sitran suhteellisen osuuden supistuessa.

Hän peräänkuulutti myös julkisen sektorin ja yrityselämän parempaa yhteistyötä terveydenhuollon palvelurakenteiden uudelleenjärjestämisessä.

Sitra on tukemassa uusia teknologisia innovaatiota uusien palvelurakenteiden kehittämisessä esimerkiksi uusia tietoliikenneinnovaatioita hyödyntäen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Asuntomarkkinoiden hintakuilu kypsytti yrittäjän: ”Oraakkelit kertovat mitä hyvänsä”

    4. 4

      Näille aloille syntyy pian työpaikkoja – mutta löytyykö tekijöitä?

    5. 5

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    6. 6

      Kansa rynnisti asuntokaupoille Turussa – näin se on näkynyt hinnoissa

    7. 7

      Uusi automalli myytiin Kiinassa loppuun 33 sekunnissa

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Suksimerkki Armada suomalaisomistukseen

    10. 10

      Näkökulma: Suuret tuotto-odotukset ovat joko itsepetosta tai huijausta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    2. 2

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    7. 7

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    8. 8

      Tällainen johtaja Alkoon halutaan: 7 kriteeriä

    9. 9

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    10. 10

      Asuntomarkkinoiden hintakuilu kypsytti yrittäjän: ”Oraakkelit kertovat mitä hyvänsä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää