Huiliin ei varaa

Julkaistu:

Mielenkiintoisen näkökulman Suomen teknologiamaineen murentumiselle tarjoaa Etlatiedon toimitusjohtaja Pekka Ylä-Anttila, jonka mielestä Suomi jäi 90-luvun alun laman, sen jälkeisen vuosikymmenen mittaisen nousukauden ja vuosituhannen vaihteen ylikierrosten jälkeen "vetämään henkeä", jolloin muu maailma kiilasi ohi.

On käynyt kuin Suomen lätkäjoukkueelle, joka "varman voiton" häämöttäessä päästää vastustajan viime hetkillä ainakin rinnalle tai ohi.

Ylä-Anttilan arviosta paistaa läpi tietynlainen kansakunnan vauhtisokeus, sillä hänen mukaansa samalla myös Suomen menestyksen keskeiseksi kasvualustaksi tunnustettu julkirahoitettu koulutusjärjestelmä on päästetty rapautumaan.

Onko tämä sitten suomalainen ilmiö vai vetääkö koko teollistunut länsimaailma henkeä, ja onko kyseessä maailmantalouden sykli.

Suomen tapa vastata haasteeseen on ollut kolminkertaistaa teknisten oppilaitosten opiskelijamäärä, mutta pitää opettajakunta ennallaan. Tämän seurauksena opetuksen laatu ja opettavan väen kunto on pudonnut, ja laskenut jo valmistuvien tasoa, Ylä-Anttila moittii.

Viisaan miehen sanomana näky on huolestuttava. Jos ja kun kansakunnan itsetyytyväinen huilitauko leikkaa läpi "hyvinvointiyhteiskunnan", vaikutukset kertautuvat vähintään vuosiksi eteenpäin.

Varoituksen sanoja on kuultu jo aiemminkin. Näkyvimpiä puheenvuoroja on käyttänyt Nokian pääjohtaja Jorma Ollila, joka on useaan otteeseen huomauttanut Suomen vauhdin ja näyttämisen halun kadonneen.

Ollilan mukaan merkittävimmät tutkimus- ja kehityshankkeet suunnataan Aasiaan ja Yhdysvaltoihin, ja Eurooppa uhkaa jäädä pahasti jalkoihin. Tässä lehdessä samaa keskustelua herättelee Prohan toimitusjohtaja Pekka Pere.

Samaan aikaan Ylä-Anttila epäilee Nokian ja muiden nykyisten markkinajohtajien joustavuutta ja menestymismahdollisuuksia nousevilla Aasian markkinoilla. 2000-luvulla ict-alan valmistus ja myös tutkimus- ja tuotekehitys ovat karkaamassa halvemman työvoiman maihin, ja entiset ict-mahtimaat ovat putoamassa uusien tiikerien jalkoihin.

Myös kehittyvien maiden kesken kilpailu ja työnjako ovat jo kiihtymässä niin, että siinä missä kulu- ja elintaso ovat nousseet yhdessä maassa, naapuri on ottanut nopeasti sen paikan.

Tarvittaisiin varmaan uusi ulkoinen uhka, joka saisi suomalaisiin uutta yhteisen näyttämisen halua, kutsutaan sitä sitten talvisodan hengeksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Trumpilla kaksi ehdokasta Fedin johtoon

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    10. 10

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    3. 3

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    4. 4

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    10. 10

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää