Erto vaatii työsuhdeturvaan parannuksia

Julkaistu:

Tietotekniikan työntekijöitä edustavan Erton puheenjohtaja Antti Rinne lähtee syksyn tupo-keskusteluihin taistelumielellä.

Erto teki maaliskuussa kyselyn toiveista ensi sopimuskaudelle. Kyselyyn vastasi 1700 it-alan työntekijää. Listan kärkeen nousivat työsuhdeturvan parantaminen, palkankorotusvaateet ja koulutusoikeuden saaminen työehtosopimukseen mukaan.

Eniten kaunaa it-alan työntekijöissä herättää tulosta tekevien yritysten perusteettomat irtisanomiset.

”Näihin täytyy tulla stoppi”, Rinne murahtaa.

2,5 prosentin korotus ei riitä

Palkankorotustoiveiden haitari liikkuu sadan euron ja 250 euron välissä. Edellisellä sopimuskierroksella palkankorotusprosentti oli 2,7 ja 2,2 prosenttia.

”Koko tupon syntyminen on mielestäni epävarmaa, koska EK:ssa on toiminta vielä niin sekaisin. Jos tupo lähtee syntymään, siinä pitää pystyä ratkomaan tämä työsuhdeturva-asia”, Rinne paukuttaa.

”Ja Kalliomäen toivoma kolmevuotinen sopimuskausi on epärealistinen, koska olot ovat niin epävarmat. Myöskään valtiovallan kuvittelema yhden prosentin korotus ei meille riitä. Me emme mene 2,5 prosentin alle, enkä usko, että Erton liittohallitus hyväksyy edes tuotakaan lukua”, Rinne jatkaa.

Alalla merkkejä lievästä kasvusta

Tietotekniikan palvelualalla näkyy merkkejä noususuhdanteesta. Myynti on ollut odotettua parempaa, ja yli puolet alan yrityksistä odottaa myynnin edelleen kasvavan lähikuukausina, selviää Tietoalojen liiton työmarkkinakatsauksesta.

Tietotekniikan työnantajia edustavan Tietoalojen liiton toimitusjohtaja Tarja Virmala toppuuttelee suuria toiveita muistuttamalla alaa kuluttavasta hintaeroosiosta.

”Vaikka markkinoilla oleva patoutunut kysyntä näyttää vihdoin alkavan purkautua, asiakkaat vaativat hintojen pysymistä ennallaan tai laskua.”

Liki puolet liiton jäsenyrityksistä odottaa hintojen tippuvan entisestään. Liiton työmarkkinajohtaja Timo Höykinpuron mukaan lomautusuhkia ei tällä hetkellä kuitenkaan ole näköpiirissä.

Syksyn tulopoliittisiin keskusteluihin Tietoalojen liitto lähtee maltillisella linjalla. Höykinpuro ei vielä tiedä, olisiko tupo tai liittokohtainen sopimuskäytäntö it-alan työnantajille parempi vaihtoehto.

”Sisältö ratkaisee. Pitäisi saada alan erityistarpeet huomioitua neuvotteluissa. Me emme esimerkiksi halua tasasuuruisia palkankorotuksia. Suosimme yksilöllistä palkitsemista ja työaikojen joustoa”, Höykinpuro listaa työnantajapuolen toiveita.

Koulutuksesta kiistaaosapuolten välillä

Yksi kuuma peruna syksyn keskusteluissa on työntekijöiden koulutustasosta huolehtiminen.

”Vastaan tulee tapauksia, että työntekijä ei yksinkertaisesti enää osaa työtä, vaikka kuinka on yritetty kouluttaa. Työnantajat eivät kuitenkaan halua mitään koulutusvelvollisuutta yleensä. Pitää olla näkyvissä bisnestä, johon ihmisiä koulutetaan”, Höykinpuro sanoo.

Rinne ei väitettä allekirjoita.

”Eivät jäsenemme tyhmiä ole. Työnantaja pistää mieluummin vanhat työntekijät pihalle kuin kouluttaa heitä.”

Rinteen mukaan valtaosa it-työnantajista on laiminlyönyt kouluttamisen, ja nykyinen tarjottava koulutus ei riitä edes olemassaolevien taitojen ylläpitämiseen.

”Me haluamme työehtosopimukseen määräyksen siitä, että työntekijöillä on oikeus osallistua koulutukseen.”It-alan työttömyys on ollut vuoden alusta hienoisessa laskussa ja oli vuoden toisella neljänneksellä 3,7 prosenttia. Alan työttömyys on selvästi maan yleistä työttömyysastetta parempi. Yleinen työttömyysaste pyörii kymmenen prosentin tuntumassa.

Vuoden 2000 jälkeen it-alan työttömyys on vakiintunut neljän prosentin tuntumaan. Alan ammattilaisten kokonaismäärä on kivunnut 80 000 hengen tuntumaan, mutta kasvu näyttää selvästi hidastuneen. Uusia it-työpaikkoja syntyy nyt selvästi vähemmän kuin aikaisemmin 2000-luvulla.

Tiedot selviävät Tietotekniikan liiton työttömyysanalyysistä, joka julkaistaan neljä kertaa vuodessa.Työttömyyskääntyi laskuun

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    8. 8

      Norjan öljyrahaston arvo ylitti 1 000 miljardin dollarin rajapyykin ensimmäistä kertaa

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää