FT: Matkapuhelinjätitpysäyttäneet kiinalaisnousun

Julkaistu:

Suuret kansainväliset matkapuhelinvalmistajat kuten Nokia ja Motorola ovat pysäyttäneet paikallisten valmistajien nopean nousun Kiinan matkapuhelinmarkkinoilla, kertoi Financial Times -lehti tiistaina. Lehti lainaa GfK Asia -tutkimuslaitoksen raporttia.

Kiinalaiset matkapuhelinvalmistajat ovat lisänneet markkinaosuuttaan paikallisilla markkinoilla vuodesta 1999 saakka. Tammi–kesäkuussa kotimaisten tuotemerkkien osuus Kiinassa myydyistä matkapuhelimista laski 46 prosenttiin, kun se aiemmin oli 49 prosenttia, ilmenee tutkimuslaitoksen raportista. Myynnin arvolla mitattuna markkinaosuus laski 37 prosenttiin 42 prosentista.

Ulkomaiset matkapuhelinvalmistajat ovat parantaneet asemiaan Kiinassa esittelemällä uusia puhelinmalleja ja parantamalla jakeluketjujaan. Parin viime vuoden aikana matkapuhelinjätit ovat suunnitelleet malleja erityisesti Kiinan markkinoille ja lisänneet valmistusta maassa hyödyntääkseen alhaiset tuotantokustannukset.

– Tänä vuonna kansainvälisten valmistajien tilanne on alkanut elpyä, toteaa myös Nokian matkapuhelinliiketoimintaa Kiinassa johtava Colin Giles FT:ssä.

GfK:n raportin mukaan kiinalaisten tuotemerkkien näkymät eivät näytä rohkaisevilta, jos ne eivät parane voimakkaasti seuraavan puolen vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    5. 5

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    10. 10

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää